Oravaorjat

Työn orjat modernilla aikakaudella

Kiinan muuri, pyramidit, dachaun luolastot. Ihmisen aikaansaannoksia eri aikakausilta. Kautta aikojen ovat ihmiset osanneet käyttää ihmistyövoimaa luodakseen erikokoisia rakennelmia. Osa niistä on niin vaikuttavan suuria että ne ovat ihmeellisyydessään jääneet historiaan. Voimme hiljentyä niiden edessä ihastelemaan ihmisen vaikuttavaa voimaa. 

Tiedämme että nämä rakennelmat on rakennettu palkatta. Niiden rakennuttaja on aikanaan saanut osakseen mielistelyä, palonsekaista kunnioitusta, ja jäänyt historiaan hirmuhallitsijana, mutta varsinaisen työn tehneet käsityöläiset, kantajat, betoninsekoittajat, muurarit ja kaivajat,  työn oikeat tekijät ovat meille nimettömiä sankareita. 

Antiikin aikaan orjia käsiteltiin todennäköisesti huonommin kuin eläimiä. Motivaatio tuskin oli korkealla. Olisivatko pyramidit mahdollisesti tätäkin vaikuttavampia jos egyptiläiset olisivat osanneet motivoida orjiaan. En tiedä saattoivat he osatakin. 

Kuva viuhuvasta ruoskasta on kuitenkin iskostunut tajuntaani ja mielikuva tyytyväisestä orjasta loistaa poissaolollaan. 

Katedraali ja monumentti

Keskiajalta olen kuullut tarinan jossa tyytyväisen oloinen työmies tekee työtään innolla, kun toinen silminnähden kärsii. Tyytymättömältä kysyttiin mitä hän tekee, ja hän vastasi tyhmään kysymykseen kantavansa kiviä. Tyytyväiseltä kysyttiin myös mitä hän tekee, mutta hän vastasi tekevänsä katedraalia. Tämä tarina kuvaa uskon ihmeellistä voimaa ihmisessä. Loistava tarina on varmaan tehostanut työskentelyä merkittävästi. Ehkä kristityt orjuuttajat ajattelivat oikeasti tekevänsä hyvän teon orjuuttaessaan ihmisiä kirkkojen rakentamiseen. 

Miksei sama sitten pätisi egyptissäkin. Kaikki me diggaamme faaraota ja siksi jaksamme tehdä hänelle ison haudan.

Sorron yöstä markkinointiretoriikkaan

Moderni aika on tuonut uudenlaisia haasteita orjuuttamiseen. On työväenliikettä ja ammattiyhdistyksiä, lakkoja ja mellakoita. Siksi on keksitty erilaisia menetelmiä joilla orjat voidaan motivoida hommiin: Tehdään esim  minimipalkkasopimuksia, on sovittu lomista ja viisipäiväisestä työviikosta. Vastineeksi orjat ottavat pankeista korollista lainaa jolla rahoittavat asuntonsa ja viestintävälineet, joilla heidät saa kiinni ympäri vuorokauden. 

Tämä on synnyttänyt jopa uusia aloja, kuten markkinoinnin jolla orjat saadaan itsekin ostamaan niitä tuotteita joita he tekevät. Orjista on tullut ostovoimaa teollisuuden rattaiden öljyämiseen. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen että orjilla voi olla jopa korkeampi elintaso kuin aikoinaan heitä orjuuttaneilla. Tosin nykyrikkaita orjuuttajia on sitten vastaavasti jo niin paljon, ettei oikeastaan ole enää mikään juttu olla miljonääri. 

Uskonnollinen retoriikka on lähes kadonnut työkulttuurista, vaikka vannoutuneita uhrautujia, evankelistoja ja eri alojen raamattuja vielä löytyykin. Mutta nykyään pelastuu, pysyy trendikkäänä ja saa vapahduksen ostamalla tuotteita joissa on oikeanlainen logo. Merkkiuskollisuus muistuttaa kyllä jossain mielessä uskonnollista kuvanpalvontaa, nuorten kesken voi olla jopa pienimuotoisia uskonsotia tai ainakin riitoja eri merkkituotteiden välillä.

Kannustin ja loukku

Orjuudesta ei tietenkään enää edes puhuta vaan puhutaan työyhteisöstä, ilmapiiristä, kannustimista ja asiantuntijajohtajuudesta jne. 

Kannustin sanana tulee hevosen ohjaamiseen käytettävästä piikistä, joka kiinnitettiin saappaaseen, mutta jonka käyttö on lopetettu eläintensuojelun nimissä. Nykyään se tarkoittaa vaikkapa rahapalkintoa, jota ei saa ellei käyttäydy siten, että firma ja sen omistaja-orjuuttajataho rikastuu tehokkaasti. 

Kannustinloukku taas on sellainen, ettei oikeastaan kannata alkaa tehdä edes palkallista työtä, koska menettäisi niin paljon etuja jotka on myönnetty ihmiselle työttömyyden kohdatessa. Edut saa vain tekemättä mitään, jos ryhtyy töihin edut menettää heti. 

Onni on tulevaisuudessa

Nykyorjat ovat vapaita ja onnellisia kuin lattiakanat. Kaikki tämä surffailu, deittailu, feissailu ja dataaminen pelaamisen ohessa täyttää nuorten päivät. Harva meistä kuitenkaan ymmärtää, että näin tehdessämme me toimmme kuten lypsykarja joka tyytyväisenä märehtii ahkerasti syömäänsä ruohoa. Kohta meidät lypsetään kun heidät on ensin jaettu kuluttajasegmentteihin ja kartoitettu kulutustottumukset sekä alttius erilaisille markkinointitoimenpiteille. 

Jos sama energia, mikä nyt on jo pistetty turhien tuotteiden mainostamiseen olisi käytetty vaikkapa globaalin kielen opettamiseen, meillä ei olisi enää kieliongelmaa. Yhdenkin monikansallisen yrityksen vuosituotolla voitaisiin kertaheitolla ratkaista nälänhätä ja koulutusongelma maailmanlaajuisesti. Jo tämä pelkästään vähentäisi sotimisen tarvetta niin paljon, että siitä saatava hyöty moninkertaistaisi sijoituksen vaatiman rahamäärän. Puhumattakaan seurannaisvaikutuksista, jotka saattavat ylittää tämänhetkisen kuvittelukynnyksen, eli mennä niin sanotusti yli hilseen meiltä useimmilta.

Toisaalta kuka haluaa sellaista tulevaisuutta, jonka kuka tahansa osaisi jo nyt kuvitella.

Tulevaisuus on unelma, jossa kaikki ovat rikkaita, ongelmattomia, onnellisia ja pukeutuneet valkoisiin. Toisin kuin nyt, sillä nykyajassa pukeudutaan mustaan.

Osaamme kuvitella menneisyyttä ja aikahan kultaa muistot. Tiedämme, että ongelmat eivät poistu, ellemme tee niille mitään. Jonkun johtajan on sanottava meille mitä pitää tehdä. Ja johtajan on oltava vahva, jotta me tottelisimme. Ellei käskyä kuulu, emme tee mitään. Joten odotellaan, että joka kymmenes vuosi tulee joku joka sanoo mitä tehdään.

Kapina on bisnestä

Olemme orjia. Emmehän me nyt tyhmiä ole ja emme me nyt rupea ilmaiseksi mitään tekemään ellei ole pakko. Pakottakaa meidät tekemään niin teemme vaikka katedraalin tai pyramidin, mutta emme tietenkään vapaaehtoisesti. Olen orjana mutten orpona.

Rikkailla kun ei ole oikeita ongelmia, he saattavat kehittää ongelman vaikkapa siitä, että eivät saa aidosti olla kapinallisia. Tyyliin: Mikä erivapaus vain vasemmistolla on olla katu-uskottava ja kapinoida? Niinpä Che Guevara -rintanappibisnes kukoistaa ja farkut on jalassa kaikilla.