Epälineaarisen tarinan aloittaminen

Mistä se (mitä tässä ollaan tekemässä) alkaa? 

Miten sinä löysit elämäsi vaikuttavimman tarinan?

Ahaa, tuossahan on tuommoinen...  Onko se mainos, linkki, flyeri, vai mikä? ...ja joku kiinnostuu näkemästään niin paljon, että seuraa johtolankaa kunnes saa selvän mistä oikein on kyse, ja lopulta jos kaikki on mennyt hyvin (tarinan kannalta), seuraa jopa sinne asti että miten se tarina päättyy. 

Jos tarina on hyvä ja tehnyt vaikutuksen se joku saattaa miettiä sitä jonkin aikaa, ehkä palata takaisin, ehkä suositella jollekulle, joskus oikein mestarillinen tarina tekee ihmiseen jopa koko elämän mittaisen vaikutuksen. Tai päätyy vaikka klassikoksi johon palataan sukupolvesta toiseen. 

Keskellä sitä kaikkea, aivan kuin se olisi odottanut...

Tekijän näkökulmasta homma alkaa jo paljon aiemmin. Siis jo sieltä missä se ei ole vielä alkanut. Esim sieltä missä se mainos, linkki tms. sijaitsee.  On olemassa jokin tausta tai ympäristö, jossa kerronta tulee tapahtumaan / alkamaan... ja sieltä se pitäisi siis sitten jotenkin erottua ja se pitäisi edes huomata. 

Sen ihan ensimmäisen vaikutelman pitäisi heti kertoa jotakin siitä mistä kokonaisuudessa on kyse. Se herättää nimittäin odotuksia, ja sen teoksen olisi sitten vastattava niitä odotuksia edes jotenkin. Jos odotukset on liian korkealla, seuraa pettymys. Jos taas annetaan odottaa liian vähän, on oltu turhan vaatimattomia.

Näkymättömät bussissa

Tosikertomuksessa kaksi kaveriani istuivat bussissa,  tavallisessa aamuruuhkabussissa menossa töihin, niinkuin joka aamu. He eivät paljastaneet kenellekään tuntevansa toisiaan, nousivatkin eri pysäkeiltä. Melkoisen rykimisen jälkeen toinen heistä ilmaisi olevansa janoinen, "Aaargh, olisipa lasi vettä. Ja toinen taas siihen että "saisiko olla lasi raikasta vettä? Ehkä semmoinen jossa on oikein jäitä?" - Todellako? Kyllä kelpaisi semmoinen. Ja niinpä kaveri ottaa povitaskustaan lasillisen vettä, jossa on mukavasti jäitäkin. Onnellisena janoinen juo veden ja palauttaa kiitollisena lasin vierustoverilleen, joka sujauttaa sen takaisin taskuunsa. Ja bussimatka jatkuu muuten normaalisti. Ehkä pitää kuitenkin tässä yhteydessä mainita, että toinen kaveruksista tuli myöhemmin kuuluisaksi Luikuri Tattisena, eli Taikuri Luttisena. Eli kaverit olivat jo tuolloin esiintymisen ammattilaisia. 

Tässä kokeiltiin niin sanottua näkymätöntä teatteria, jossa esityksen yleisö ei siis välttämättä koskaan oivalla tai tiedosta nähneensä esityksen. Ympäristönä toimii arkinen tilanne ja tarkkaavainen katsoja tunnistaa esityksen elementit esim liioitellun kohteliaasta dialogista ja yllättävästä käänteestä. Mutta ehkä voi myös olla että joillekin koko homma jäi mysteeriksi: Noin voi siis tapahtua ihan oikeasti, että jollakin nyt sattui olemaan lasi vettä taskussa.

Kehystys erottaa jotakin jostakin

Piilomainonta pyrkii sulautumaan tekstiin kokonaan. On lain mukaan väärin, jos mainos ei erotu varsinaisesta asiasta, sillä mainonnan tehtävä on yksinomaan kaupallinen. Asiat taas ovat niitä epäkaupallisia ja sinällään kulttuurisesti arvokkaita.  

Itse ajattelen kylläkin mainoksen olevan osa kulttuuria ja etenkin ajankuvaa, mutta juu allekirjoitan että mainoksen ei ole tarkoitus olla sisällä teoksessa, joskaan sitäkään ei voi täysin estää. Tuotteita tarvitaan esim tarpeistossa jne. Tällöin tosin puhutaan ns. product placementista joka on eri asia mutta tietysti myös tärkeä osa esim TV-bisnestä. Kylmä tosiasia on että esimerkiksi sarjoissa näkemäsi muodikkaat vaatteet, autot ja kellot, sun muut esineet on pääosin valmistajilta saatu ilmaiseksi, tai jopa kilpailutuksen jälkeen otettu mukaan maksua vastaan. Voidaan myös toisaalta ajatella, että kaikki teksti sisältää piilomainontaa, jos se sisältää asiaa, ollaanhan aina jossain mielessä kauppaamassa ainakin jotakin käsitystä, suuntausta, tyyliä tai ajattelutapaa. Brandi markkinoinnissahan suuri idea onkin että tuote mielletään liittyväksi johonkin isoon positiiviseen ajattelusuuntaukseen. Näin lopulta mainos leviää ilmaiseksi, kun siitä itsestään tulee esim menestyksen tai edistyksellisyyden merkki.

Takaisin asiaan. Mainoksen pitää siis kuitenkin erottua tekstistä jo lainsäädännönkin mukaan.

Teoksen, jutun tai tarinan on myös samalla tavalla rajattava itsensä irti ympäröivästä todellisuudesta, jotta se voidaan ymmärtää oikein. Ehkä juuri tästä syystä tauluissakin on perinteisesti ollut kehykset.

Entäs kun osa pitää upottaa kokonaisuuteen

On myös tilanteita joissa juttu on nimenomaan suunniteltu tiettyyn kontekstiin, käytettäväksi vain tietyssä tilanteessa ja ympäristössä, jolloin merkittävä osa sen voimaa ja toimivuutta tulee juuri siitä ympäristöstä. Tällöin voidaan ajatella että se tarkoituksellisesti upotetaan osaksi kontekstiaan, mutta tällöin se siis eroaa siitä sisältönsä ansiosta. Voidaan myös ajatella että teos muuttuu ympäristönsä osaksi tai moduuliksi ja menettää näin itsenäisen teoksen aseman. Osa onkin kuten näytös tai kohtaus esityksessä. Uskottava ja saumaton upottaminen onkin silloin yksi kriteeri, jotta teoksen ja/tai sen osan vaikuttavuus ei kärsi.

Huomio herätetään kehystämällä ja kontrastilla

Normaalitilanteessa kuitenkin ensin erottaudutaan ympäristöstä ja saavutetaan yleisön tarkkaavaisuus. Herätetään huomio. Kuinka se tapahtuu, riippuu siis tietysti siitä missä ollaan. 

Jos ympärillä on liikkuvia ja ääntelehtiviä objekteja ja hälinä on melkoinen, voi olla hyvin huomiota herättävää kun ei tehdä mitään. Ehkä on rauhallista kuin luonnossa, tuuli puhaltelee, lehti putoaa, laine liplattaa. 

Rauhallisessa ympäristössä voi taas jonkinlainen äkillinen liike, valonvälähdys, sopiva ääni tms. tulla kysymykseen. Energinen ja nopea rikkoo rauhan ja vie huomion hyvin tehokkaasti.

Kulmikkaassa ympäristössä kaari tai pehmeä linja saattaa erottua hyvin.

Kaarevassa ympäristössä ehkä päinvastoin kulmikas jne.

Etsi siis jonkinlaista vastakohtaa ympäristölle. Mutta ota jotakin myös mukaan, muodoista, väreistä...

Mieli uskoo mielellään, että vaatekomeron takaseinän kautta pääsee Narniaan.

Narnia ilman kulkuaukkoa... ei vain toimi !

Aloitustyyppejä

Ensimmäinen tapahtuma on koukku ja sen ympärillä on ihana lihava mato. 

Anna siis myönteinen ensivaikutelma... 

Ajankohtainen: - Tällaisina aikoina on aina...  Nyt kun... Kuulin juuri, että...

Henkilökohtainen: - Lapsena luulin... olen aina ollut...

Paradoksi: - Tiesitkö: totuutta ei voi todistaa todeksi ilman totuuden määritelmää !

Määritelmä: - Multimediateoksen on oltava vuorovaikutteinen, muuten se olisi vain audiovisuaalinen.

Kaksi mahdollisuutta:  Kumpi olisit? Sherlock vai Watson? 

- Pitäisikö sinun mielestäsi alussa olla jokin retorinen kysymys? 

Jopa vitsi tai kasku, jos se todella liittyy asiaan... no, ok, siis jos on tarkoitus mokata heti kättelyssä...

Aloituksen funktiot

Kerro suoraan, taloudellisesti ja tehokkaasti mistä on kysymys:

Tapahtumapaikka (ja -aika), 

Esittele kaikki henkilöt ja tilanne.

Perustunnelma voi välittyä ihan jo värimaailman kautta ja perus muodoista.

Aloitusta ei siis useinkaan kirjoiteta ihan ensimmäiseksi, 

joten sekin on siis hyvä tietää jo ennenkuin aloittaa kirjoittamisen...

Skifikoulu

Rentoudu ja ota Pelle Pelottoman ideointihattu päähän.

Älä pelkää, mitään ei tapahdu  oikeasti, kaikki on vain mielikuvitusta.

Kuvittele: Facebook -koulu, koulujen oma facebook + wikipedia.

No niin, rauhoitu... (odottaa naurunremakan loppumista) 

Ei, ei, siellä ei pulpetissa käytettäisi facebook:ia ekä wikipediaa, eikä opettaja opettaisi miten nuolet toisen virtuaalista tikkaria, vaan se siis itse olisi se. 

(odottaa että toinen nousee kieriskelemästä lattialta)

Eiku ei se tikkari vaan... Koulu olisi se saitti johon kirjaudutaan. Ope olis sielläkin. Mutta eri niminen (eiku ei ope vaan se saitti) ja tietenkään ei mainoksia. Eikä tietenkään pureta vanhaa koulua pois, vaan siellä käytäisiin esimerkiksi vaikka joka kolmas päivä. Muina päivinä kävis eri oppilaat samassa luokassa.

Koulu olisi se web-saitti jossa ollaan, mutta myös se mitä se nytkin on... siis missä on kirjoja ja pulpetteja ja liitutaulu, mutta että koulu olisi myös webissä, koulua käytäisiin uudella ja vanhalla tavalla yhtäaikaa. Enempi itsenäisesti ja enempi sais oppia sitä mitä itte haluu. Tietysti pitäis oppii pakollisetkin aineet...

Oppitunnit voisi siis järjestää itse dataamalla himasta. Joinain aikoina koko ryhmä on IRC yhteydessä reaaliajassa ja opettajan johdolla tehdään jotain. Vastaa siis täysin sitä kun opettaja kirjoittaa taululle mitä seuraavaksi tehdään. Kaikki ei siis vaan datailis mitä mieleen tulee vaan se olis opettajan johdolla tapahtuvaa toimintaa.

Pieniä oppilasryhmiä ( esim 6-12 henkisiä ) voisi olla yhtä opettajaa kohti jopa useita, (mahdollisesti yhteensä saman verran kuin nyt yhdessä isossa ryhmässä) ja kouluun kokoonnuttaisiin vuoropäivinä. Joskus harvoin kaikki ryhmät yhtäaikaa.

Dataaminen opetettais edelleen koulussa. Koulu voisi hankkia koneet, mutta ne ovat oppilaan vastuulla + edullinen vakuutus.

- No älä nyt hermostu. En ole tosiaankaan jutellut tästä minkään vakuutusyhtiön kanssa, eikä ne minun kanssa edes halua jutella. En halua minäkään. Tämä on siis vain hassu ja villi idea, - ja asia on vielä hiukan kesken, mennäänkö loppuun asti? 

Ok. Oppitunnit olisivat enimmäkseen lineaarisia elokuvia ja vuorovaikutteisia pelejä. Kokeet olisivat ammattilaisten rakentamia ohjelmia ja niiden varaan voisi rakentaa monipuolisia tutkimusohjelmia, sekä valvontaa esim mahdollisen masennuksen tunnistamismekanismeja, erilaisten oppimisvaikeuksien tunnistamista yms.

Oppimatskut olisi siis yleensä valmiina ja sitä kehitettäisiin yhteisvoimin sukupolvi sukupolvelta, wikipedian tyyppisesti. Tämä vapauttaisi opettajien työaikaa, jota voisi näin käyttää enemmän henkilökohtaiseen ohjaukseen, mikä siis mahdollistaisi juuri sen että oppilas voisi opetella enemmän sitä, mistä on kiinnostunut eniten.

- Mikä tuli? Mihin se hymy nyt meni?

Joo. Tiedän, tiedän, kouluruokailun järjestäminen, vastuukysymykset, välituntivalvonta, aamuherääminen, joustavat työajat, vertailu vanhanaikaiseen oppimismalliin... Nimenomaan. Rauhoitutaan nyt ja lähdetään kahville. Kaikkihan oli ihan skifiä ja mielikuvitusta mitään sellaista ei koskaan tule tapahtumaan. 

Mikään ei muutu. Ei tietenkään. 

Eihän tämä ole mikään valmis malli. Pelkkä raakile, kokonaan konditionaaliin kirjoitettu, mutta tietysti idea silti. Niin, onhan tässä vaaroja, voihan olla että joku rupeaa sitä parantelemaan... mutta jos se sitten ei enää olisi niin kauhea ajatus... vaan sellainen parempi, ja toimivampi, realistiesempi, sellainen mistä rehtoritkin tykkää, eikä vain oppilaat. 

Tai ei... eipä varmaan kukaan uskalla koskea pitkällä tikullakaan tällaiseen aiheeseen, ja voidaan olla rauhassa ja unohtaa koko juttu. Ihan hassu ajatus.

Muka pienemmät oppilasryhmät ja samalla tehokkutta ja säästöä... hah...

Seis. Annetaan olla. Jotkuthan voisivat jopa käyttää hyväkseen systeemiä ja suorittaa oppivelvollisuutensa nopeammin kuin muut, se pitäisi ensin kieltää... 

Okei. Loppu.

Tule meille vaan

Kenelle vois lähettää sähköpostia? 

Joskus ysärin alussa mietiskelin, että mitä ihmettä teen töistä saamallani sähköpostiosoitteella, kun kavereillani ei kellään ole sähköpostiosoitetta. Niinpä yllytin että hommatkaa nyt ihmeessä, pian nää on kaikilla ja tosi kätevää. Voitais lähetellä sähköpostii toisillemme... No, aika harvalla oli edes tietokonetta, joten kukaan ei ymmärtänyt ja sain vain kuulla olevani nörtti.

Nyt 2009, kun lopulta liityin facebook:iin, huomaan että omg, nämä samat kaverit on olleet siellä jo jonkin aikaa. Kauanko tätä on jatkunut?  

Hämmästyttävän suuri osa ns. taviksista (lue: ei nörteistä), joilla ei sitä konetta saati meiliä silloin kauan sitten ollut, on nyt konkareina feissaamassa ja surffaa youtubesta videoita yms. 

Avaa sydämesi mulle

Fakebookin jäseneksi pitää rekisteröityä, jos haluaa nähdä edes vilauksen kavereistaan, jotka lähettää sieltä sähköpostia. Vastustin tällaista käytäntöä pitkään, mutta kun niitä kavereita tuli tarpeeksi, vastustukseni murtui ja siellä sitä nyt lopulta ollaan feissaamassa muiden mukana. Keräämässä oikeita ihmisiä kuin pokemoneja. 

Uskomaton ilmiö. Me annamme omalla nimellämme vapaaehtoisesti tietomme yksityisessä omistuksessa olevaan kaupalliseen tietokantaan ja kerromme siellä myös kenet kaikki me tunnemme. Profiloimme itsemme vedenpitävästi useisiin viiteryhmiin. Käytämme kaikenlaisia testejä ja siten jaamme itsestämme tietoa, joilla meistä voi luoda profiilin, joka kuvaa luonnettamme todennäköisesti paljon paremmin kuin itse ehkä koskaan tulemme itseämme tuntemaan. Miksi me annamme kaiken tämän tiedon, kuin avaimet sydämeemme? 

Hämähäkki omassa verkossaan

Motiivina tähän on varmaan egon pönkitys. Haluamme yhdistää itsemme toisiin yhtä suuriegoisiin ja itsevarmoihin seuraihmisiin. Kavereiden lisääntyminen on kyllä tosi lohdullista. Joillakin pitkään harrastaneilla on jo satoja, itse vasta aloittaneena huomaan että harmittaa kun jotkut hyvät kaverit puuttuvat listoilta. Miten saan saldoni nousemaan. Onhan minullakin kuitenkin tooosi paljon kavereita, mutta kun ne ei kaikki vielä ole täällä. Oikeesti... on, on!

Toinen vahva motiivi lienee nostalgia. Onhan toki mukavaa kun löytää sellaisiakin kavereita jotka muuten olisivat kadoksissa, eikä ollut oikein hyvää syytä ottaa yhteyttä. Nyt on edes jokin syy olla yhteydessä ja kivaa muistella samalla vähän menneitä. 

Verkostoituminen on myös voimavara. Potentiaalisesti tämä mahdollistaa tulevan yhteistyön tai projektin, joka olisi voinut jäädä unhoon tai tuntua vaikealta toteuttaa ilman tiettyjä lahjakkuuksia. Nythän voi ajatella esim: että kaverini kontakti voi olla juuri se ratkaiseva linkki jonkin muuten mahdottoman asian toteuttamiseen. Ja voinhan tietty olla tuo puuttuva resurssi itsekin jollekulle toiselle. 

Tuntuu oikeastaan hienolta, ikäänkuin olisi taas yhteydessä siihen vanhaan jengiin, joitten kanssa aina... ( ... jaapa jaa... senhän sinä varmaan haluaisitkin tietää...) 

Toisaalta on myös niskavilloja pörhistävä tunne että kohta joku tuntee minut paremmin kuin minä itse ja minut liitetään uusien erittäin tehokkaiden markkinointitoimenpiteiden kohteeksi. Parhaimmillaan se taas tietysti tarkoittaa sitä, ettei tarvitse edelleenkään lähteä hakemaan töitä, vaan kohta tullaan taas kotoa noutamaan. On muuten mukavin tapa työllistyä. 

Tule meille vaan... 

Nappia painamalla

Julkaisen tämän jutun nappia painamalla. Mikä voisi olla helpompaa? 

Tosin ennen jutun kirjoittamista ja napin painamista olen hankkinut hiukan kokemusta, tehnyt hiukan tutkimusta, hankkinut tietokoneen, siihen käyttöjärjestelmän ja ohjelmistot, opetellut perusteet, opetellut vähän lisää kaikenlaista, päivittänyt käyttöjärjestelmää, hommannut Internetyhteyden ja sähköpostitunnukset, konfiguroinut palvelimien asetukset tietokoneeseeni, testannut yhteyden toimivuutta, vertaillut blogeja ja valinnut jonkun niistä, rekisteröitynyt, luonut google-tilin, vahvistanut rekisteröinnin ja kirjautunut sisään, säätänyt asetuksia... 

Oikeastaan se, että tämä on nyt niin helppoa, johtuukin pitkästä tiestä tietotekniikkaan, ilmaisutaitoon ja tiedonvälitykseen jonka aikana olen oppinut melkoisen joukon hyödyllisiä asioita, mutta myös paljon sellaisiakin, joita en ehkä olisi niin välittänytkään oppia. 

Usein uusia asioita opettelee siksi, että asia on niin uusi, että sen tekemiseen ei ole vielä valmista ohjelmaa. Aika kuluu ja kohta niitä ohjelmia sitten on. Aiemmin ehkä kunnioitusta herättävän vaikeasti käsitettävä asia onkin muuttunut lapsellisen helpoksi ja itsestäänselväksi.

Olemme niitä ensimmäisiä sukupolvia, joille kaikki tämä on ihme ja kumma mahdollista. Seuraaville tämä on itsestäänselvyys, ja kaikki tapahtuu vieläpä paljon helpommin. Mutta paljon on vielä maailmassa ihmisiä, jotka eivät ole edes kuulleet koko asiasta, saati sitten nähneet tietokonetta. 

Kyllä. On edelleen ihmisiä, jotka eivät halua kuulla tietokoneista. Omat vanhempani eivät aio asiaan paneutua ja ymmärrän hyvin. Taistelu digiboksin ja kännykän kanssa ei mitenkään hälvennä vahempieni ennakkoluuloja. Käyttöliittymät ovatparhaimmillaan joskus erittäin helppokäyttöisiä, mutta eivät suinkaan itsestäänselviä sellaiselle, joka ei ole tietokonetta koskaan käyttänyt. 

Esimerkki: Pelkästään tallennuksen konseptin ymmärtäminen voi olla vaikea asia käsittää. Muistan yhä ensikokemukseni tietokoneen kanssa. 

Heräsin vanhassa puutalossa, jossa edellisiltana oli ollut ensi-ilta-juhlat. Pöydälle oli ilmestynyt laatikko, joka osoittautui tietokoneeksi. (Macintosh Plus). Kaveri näytti miten hiiri ja näppis toimii, avasi piirustusohjelman ja aloitin varovaisen tutustumisen hiireen. Wau. Meikäläinen se vaan piirtelee oikein tietokoneella.

-Kokeile ja tutustu rauhassa. 

Olin piirrellyt koneen hiirellä kaikessa rauhassa ehkä kymmenen minuuttia tai puoli tuntia (ajantaju taisi kadota), kun kaveri tulee selän takaa ja kysyy: Haluatko tallentaa? Säikähdän: En! Miksi pitää tallentaa ja mitä, ja miten niin? Miten niin pitää tallentaa? Pitääkö tosiaan? Onko pakko? Enhän minä halua mitään  tallentaa... Kunhan vähän kokeilin. 

Ei, ei ! En minä halua tulostaakaan. Eikö voitaisi vain antaa asian olla ja poistua paikalta... Ajatus kuvan lähettämisestä jonnekin johtoja pitkin ahdisti. Mihin se joutuu? Näkeekö sen joku? Koneet käsittelisivät tekemääni kuvaa ja mittaisivat siitä vaikka mitä tietoja. Kadutti jo koko kuvan tekeminen. Mutta ei kaveri antanut sitä enää poistaakaan. Oli kuulemma liian hieno poistettavaksi. Ei kannata poistaa. 

Jaaha. Antaa olla sitten siinä ruudulla. Kuulemma kuva katoaisi bittiavaruuteen jos töpselin irroittaa. No hyvä, sittenhän päästään eroon koko kuvasta aika pian. Katselin jo reittiä töpselin luo. Tosin kuulemma kone voisi kärsiä jos sähköt katkeaa. 

Onneksi kaveri pysyi rauhallisena ja selitti juurta jaksaen, mistä on kysymys.

Rauhoituin ja seurasin tallennustoimenpiteen suorittamista henkeäni pidätellen. 

Tietokoneen sisällä oli kuulemma kansioita, jonkinlaisia virtuaalisia paikkoja, joihin kuvan voi tallentaa. Jouduin asian käsittääkseni pohtimaan kauheassa krapulassa esimerkiksi sellaisia asioita, että mitä eroa on työmuistilla ja tallennusmuistilla. Ja miksi ne molemmat sitten ovat nimeltään muisteja. Ohjelmat luetaan työmuistiin levyltä. Oikeasti data olisi siis levyllä, mutta sitä dataa vastaisi kuvaruudulla ikoni, tai kuvake, jolla dataan pääsee taas käsiksi. Oikeastaan kuva onkin vielä jossain erillisessä näyttömuistissa. Ja välissä on vielä oikeastaan tietokanta, mutta siitä ei tarvitse välittää, koska kaikki tapahtuu piilossa käyttäjältä. Bittejä ei voi varsinaisesti nähdä.

Muistan että olin hiukan huolissani tästä piilottamisesta. Halusinko ehkä nähdä sen tietokannan? Auton konepellin alle pitää saada kurkistaa kun auton ostaa, mutta ehkä ei välttämättä nuohota sen enempää. 

Sain hengentuotteeni ikiomakseni ihan korpulle talletettuna. Olin tullut luoneeksi jotakin tietokoneella, vaikka olin ollut alusta lähtien vastaan koko hömpötystä. 

Ja kuulemma sillä voisi tehdä musaakin...

Voi olla vieläkin tallessa se kuva jossain, pitäisi kaivaa esiin. 

Tosin aikaahan tässä on mennyt... siis jo jotain 20 vuotta...

(Painaa nappia)