Tule meille vaan

Kenelle vois lähettää sähköpostia? 

Joskus ysärin alussa mietiskelin, että mitä ihmettä teen töistä saamallani sähköpostiosoitteella, kun kavereillani ei kellään ole sähköpostiosoitetta. Niinpä yllytin että hommatkaa nyt ihmeessä, pian nää on kaikilla ja tosi kätevää. Voitais lähetellä sähköpostii toisillemme... No, aika harvalla oli edes tietokonetta, joten kukaan ei ymmärtänyt ja sain vain kuulla olevani nörtti.

Nyt 2009, kun lopulta liityin facebook:iin, huomaan että omg, nämä samat kaverit on olleet siellä jo jonkin aikaa. Kauanko tätä on jatkunut?  

Hämmästyttävän suuri osa ns. taviksista (lue: ei nörteistä), joilla ei sitä konetta saati meiliä silloin kauan sitten ollut, on nyt konkareina feissaamassa ja surffaa youtubesta videoita yms. 

Avaa sydämesi mulle

Fakebookin jäseneksi pitää rekisteröityä, jos haluaa nähdä edes vilauksen kavereistaan, jotka lähettää sieltä sähköpostia. Vastustin tällaista käytäntöä pitkään, mutta kun niitä kavereita tuli tarpeeksi, vastustukseni murtui ja siellä sitä nyt lopulta ollaan feissaamassa muiden mukana. Keräämässä oikeita ihmisiä kuin pokemoneja. 

Uskomaton ilmiö. Me annamme omalla nimellämme vapaaehtoisesti tietomme yksityisessä omistuksessa olevaan kaupalliseen tietokantaan ja kerromme siellä myös kenet kaikki me tunnemme. Profiloimme itsemme vedenpitävästi useisiin viiteryhmiin. Käytämme kaikenlaisia testejä ja siten jaamme itsestämme tietoa, joilla meistä voi luoda profiilin, joka kuvaa luonnettamme todennäköisesti paljon paremmin kuin itse ehkä koskaan tulemme itseämme tuntemaan. Miksi me annamme kaiken tämän tiedon, kuin avaimet sydämeemme? 

Hämähäkki omassa verkossaan

Motiivina tähän on varmaan egon pönkitys. Haluamme yhdistää itsemme toisiin yhtä suuriegoisiin ja itsevarmoihin seuraihmisiin. Kavereiden lisääntyminen on kyllä tosi lohdullista. Joillakin pitkään harrastaneilla on jo satoja, itse vasta aloittaneena huomaan että harmittaa kun jotkut hyvät kaverit puuttuvat listoilta. Miten saan saldoni nousemaan. Onhan minullakin kuitenkin tooosi paljon kavereita, mutta kun ne ei kaikki vielä ole täällä. Oikeesti... on, on!

Toinen vahva motiivi lienee nostalgia. Onhan toki mukavaa kun löytää sellaisiakin kavereita jotka muuten olisivat kadoksissa, eikä ollut oikein hyvää syytä ottaa yhteyttä. Nyt on edes jokin syy olla yhteydessä ja kivaa muistella samalla vähän menneitä. 

Verkostoituminen on myös voimavara. Potentiaalisesti tämä mahdollistaa tulevan yhteistyön tai projektin, joka olisi voinut jäädä unhoon tai tuntua vaikealta toteuttaa ilman tiettyjä lahjakkuuksia. Nythän voi ajatella esim: että kaverini kontakti voi olla juuri se ratkaiseva linkki jonkin muuten mahdottoman asian toteuttamiseen. Ja voinhan tietty olla tuo puuttuva resurssi itsekin jollekulle toiselle. 

Tuntuu oikeastaan hienolta, ikäänkuin olisi taas yhteydessä siihen vanhaan jengiin, joitten kanssa aina... ( ... jaapa jaa... senhän sinä varmaan haluaisitkin tietää...) 

Toisaalta on myös niskavilloja pörhistävä tunne että kohta joku tuntee minut paremmin kuin minä itse ja minut liitetään uusien erittäin tehokkaiden markkinointitoimenpiteiden kohteeksi. Parhaimmillaan se taas tietysti tarkoittaa sitä, ettei tarvitse edelleenkään lähteä hakemaan töitä, vaan kohta tullaan taas kotoa noutamaan. On muuten mukavin tapa työllistyä. 

Tule meille vaan...