Nappia painamalla

Julkaisen tämän jutun nappia painamalla. Mikä voisi olla helpompaa? 

Tosin ennen jutun kirjoittamista ja napin painamista olen hankkinut hiukan kokemusta, tehnyt hiukan tutkimusta, hankkinut tietokoneen, siihen käyttöjärjestelmän ja ohjelmistot, opetellut perusteet, opetellut vähän lisää kaikenlaista, päivittänyt käyttöjärjestelmää, hommannut Internetyhteyden ja sähköpostitunnukset, konfiguroinut palvelimien asetukset tietokoneeseeni, testannut yhteyden toimivuutta, vertaillut blogeja ja valinnut jonkun niistä, rekisteröitynyt, luonut google-tilin, vahvistanut rekisteröinnin ja kirjautunut sisään, säätänyt asetuksia... 

Oikeastaan se, että tämä on nyt niin helppoa, johtuukin pitkästä tiestä tietotekniikkaan, ilmaisutaitoon ja tiedonvälitykseen jonka aikana olen oppinut melkoisen joukon hyödyllisiä asioita, mutta myös paljon sellaisiakin, joita en ehkä olisi niin välittänytkään oppia. 

Usein uusia asioita opettelee siksi, että asia on niin uusi, että sen tekemiseen ei ole vielä valmista ohjelmaa. Aika kuluu ja kohta niitä ohjelmia sitten on. Aiemmin ehkä kunnioitusta herättävän vaikeasti käsitettävä asia onkin muuttunut lapsellisen helpoksi ja itsestäänselväksi.

Olemme niitä ensimmäisiä sukupolvia, joille kaikki tämä on ihme ja kumma mahdollista. Seuraaville tämä on itsestäänselvyys, ja kaikki tapahtuu vieläpä paljon helpommin. Mutta paljon on vielä maailmassa ihmisiä, jotka eivät ole edes kuulleet koko asiasta, saati sitten nähneet tietokonetta. 

Kyllä. On edelleen ihmisiä, jotka eivät halua kuulla tietokoneista. Omat vanhempani eivät aio asiaan paneutua ja ymmärrän hyvin. Taistelu digiboksin ja kännykän kanssa ei mitenkään hälvennä vahempieni ennakkoluuloja. Käyttöliittymät ovatparhaimmillaan joskus erittäin helppokäyttöisiä, mutta eivät suinkaan itsestäänselviä sellaiselle, joka ei ole tietokonetta koskaan käyttänyt. 

Esimerkki: Pelkästään tallennuksen konseptin ymmärtäminen voi olla vaikea asia käsittää. Muistan yhä ensikokemukseni tietokoneen kanssa. 

Heräsin vanhassa puutalossa, jossa edellisiltana oli ollut ensi-ilta-juhlat. Pöydälle oli ilmestynyt laatikko, joka osoittautui tietokoneeksi. (Macintosh Plus). Kaveri näytti miten hiiri ja näppis toimii, avasi piirustusohjelman ja aloitin varovaisen tutustumisen hiireen. Wau. Meikäläinen se vaan piirtelee oikein tietokoneella.

-Kokeile ja tutustu rauhassa. 

Olin piirrellyt koneen hiirellä kaikessa rauhassa ehkä kymmenen minuuttia tai puoli tuntia (ajantaju taisi kadota), kun kaveri tulee selän takaa ja kysyy: Haluatko tallentaa? Säikähdän: En! Miksi pitää tallentaa ja mitä, ja miten niin? Miten niin pitää tallentaa? Pitääkö tosiaan? Onko pakko? Enhän minä halua mitään  tallentaa... Kunhan vähän kokeilin. 

Ei, ei ! En minä halua tulostaakaan. Eikö voitaisi vain antaa asian olla ja poistua paikalta... Ajatus kuvan lähettämisestä jonnekin johtoja pitkin ahdisti. Mihin se joutuu? Näkeekö sen joku? Koneet käsittelisivät tekemääni kuvaa ja mittaisivat siitä vaikka mitä tietoja. Kadutti jo koko kuvan tekeminen. Mutta ei kaveri antanut sitä enää poistaakaan. Oli kuulemma liian hieno poistettavaksi. Ei kannata poistaa. 

Jaaha. Antaa olla sitten siinä ruudulla. Kuulemma kuva katoaisi bittiavaruuteen jos töpselin irroittaa. No hyvä, sittenhän päästään eroon koko kuvasta aika pian. Katselin jo reittiä töpselin luo. Tosin kuulemma kone voisi kärsiä jos sähköt katkeaa. 

Onneksi kaveri pysyi rauhallisena ja selitti juurta jaksaen, mistä on kysymys.

Rauhoituin ja seurasin tallennustoimenpiteen suorittamista henkeäni pidätellen. 

Tietokoneen sisällä oli kuulemma kansioita, jonkinlaisia virtuaalisia paikkoja, joihin kuvan voi tallentaa. Jouduin asian käsittääkseni pohtimaan kauheassa krapulassa esimerkiksi sellaisia asioita, että mitä eroa on työmuistilla ja tallennusmuistilla. Ja miksi ne molemmat sitten ovat nimeltään muisteja. Ohjelmat luetaan työmuistiin levyltä. Oikeasti data olisi siis levyllä, mutta sitä dataa vastaisi kuvaruudulla ikoni, tai kuvake, jolla dataan pääsee taas käsiksi. Oikeastaan kuva onkin vielä jossain erillisessä näyttömuistissa. Ja välissä on vielä oikeastaan tietokanta, mutta siitä ei tarvitse välittää, koska kaikki tapahtuu piilossa käyttäjältä. Bittejä ei voi varsinaisesti nähdä.

Muistan että olin hiukan huolissani tästä piilottamisesta. Halusinko ehkä nähdä sen tietokannan? Auton konepellin alle pitää saada kurkistaa kun auton ostaa, mutta ehkä ei välttämättä nuohota sen enempää. 

Sain hengentuotteeni ikiomakseni ihan korpulle talletettuna. Olin tullut luoneeksi jotakin tietokoneella, vaikka olin ollut alusta lähtien vastaan koko hömpötystä. 

Ja kuulemma sillä voisi tehdä musaakin...

Voi olla vieläkin tallessa se kuva jossain, pitäisi kaivaa esiin. 

Tosin aikaahan tässä on mennyt... siis jo jotain 20 vuotta...

(Painaa nappia)