Graniittipojan historianarraatiosta

Elokuvat ja av-media ylipäätään vaikuttavat meihin voimakkaasti. Käyttämämme hiusmuoti, puhetapa, tapa liikkua ja pukeutumisen trendit tulevat sieltä. Toisaalta ne on myös sijoitettu sinne vaikutusmielessä ja vieläpä tarkoituksella tai sitten ihan sattumalta. Tunteisiin vaikuttavana ilmaisumuotona elokuva onkin propagandan ja poliittisen vaikuttamisen ykköskeino, jopa niin pitkälle että asiasta voi vakavissaan olla jopa huolissaan. Toisaalta ehkä aidosti neutraalia ja epäpoliittista elokuvaa ei edes voi olla, jokainen tekijä kuitenkin kuulu johonkin eturyhmään. 

Usein elokuvissa myös tavoitellaan jonkin historiallisen ajan tyyliä. Tällöin voisi sanoa että historia on elokuvan aiheena, tai ainakin siinä kuvataan jotakin historiallista aikaa. 

Toisaalta jokainen elokuva on oman aikansa lapsi, eikä voi paeta oman aikansa tekniikasta ja tuotantotavoista syntyviä tyylillisiä ja tiedostamattomia seikkoja, jotka paljastavat jonkin yksityiskohdan vuoksi tekoajankohdan ainakin tarkalle katsojalle. Teoriassa tietysti voisi ajatella että joku erittäin hyvä väärentäjä voisi ehkä luoda uuden 'aidon' historiallisen elokuvan, mutta käytännössä tällainen olisi niin vaikeaa että tehtävää voi pitää mahdottomana.

Oikeastaan vain vanha elokuva antaa meille mahdollisuuden katsoa asioita jälkeenpäin ja matkan päästä voimme nähdä miten jokin asia on olemassa edelleen, kun jotkut toiset asiat ovat jo kadonneet, eivätkä vaikuta nykyisyydessä. Elokuvan historia avaa mahdollisuuksia tutkia vieläpä hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutteita, politiikkaa ja taidetta, oli se sitten korkeaa tai matalaa.

Aion tutkia Wäinö Aaltosen 1917 tekemästä veistoksesta Graniittipoika tehtyä samannimistä dokumenttielokuvaa, jonka on ohjannut Antti Peippo vuonna 1979, leikkaajana Juho Gartz, tuotanto Verity Films Ky. Elokuvassa ei ole selostajan ääntä.

Historiatietoisuus, identiteetti rakentuu myyteistä

Historiatietoisuus on Jörn Rüsenin mukaan toimintamalli, jossa nykyhetkessä  käytettäväksi menneisyydestä etsitään, tulevaan suuntautuvia toimintamalleja. Tulkitsemme siis menneisyyttä nykyhetken tarpeista käsin kukin oman moraalimme mukaisesti. Rüsen huomauttaa, että historiatietoisuus helposti muuntaa moraalin traditioksi, ajattomaksi käyttäytymissäännöksi.

Me muokkaamme ajalliset kokemukset kertomuksiksi, joissa on aina tietyt toimijat ja dramaturgia, toisaalta mikäli emme pysty jäsentämään menneisyyttä kertomuksena, meillä ei ole myöskään historiallista identiteettiä. 

Historical Consciousness: Narrative, Structure, Moral Function and Ontogenic Development. (Jörn Rüsen 2004)

Kokoelmassa:  Theorizing Historical Consciousness. (Seixas toim) 

Historiakulttuuri

Historiakulttuuri on se kulttuurin alue, jolla ihmiset kohtaavat menneen ja tekevät tiliä sen kanssa (Hentilä 2000) Historia on nykyajassa läsnä arjessa joka päivä. Keskiajalla oli toisin, silloin ei odotettu muutosta, joten katsottiin enemmän menneisyyteen (Kozelleck)

Elokuvan historian kautta laaja yleisö voi sankoin joukoin innostua historiakulttuurista, mikä ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä vielä vähän aikaa sitten. Vasta viime vuosina on suuri määrä elokuvia saatu restauroitua tai pelastettua tai ylipäätään saatettua saataville. Televisio pullistelee historiapainotteisia tv-kanavia joiden kautta suuri yleisö näkee vaikkapa mykän elokuvan klassikoita ja harvinaisempiakin teoksia useammin kuin koskaan aikaisemmin on ollut mahdollista. Historia dokumenttielokuvan aiheena on selvästi yleistymässä. Lähihistoriasta (viimeisen sadan vuoden ajalta) kertovat elokuvat voivat käyttää materiaalinaan aitoja tuon ajan filmimateriaaleja. Riippuu tietysti osittain siitä mihin pistetään raja vanhan ja uuden elokuvan välillä, mutta vanhoja elokuva on nyt ja tullee aina olemaan enemmän kuin uusia, joten niiden näkeminen on oikeastaan tavallisempaa kuin luulisi. 

Kansatieteellinen elokuva loi suomalaista historiakäsitystä

Samat henkilöt, jotka ovat varhaisten suomalaisten kansatieteellisten elokuvien takana, näyttävät olleen perustamassa Suomen ensimmäisiä elokuville tukea antavia säätiöitä ja laitoksia. Mainittakoon vaikkapa Kustaa Vilkuna. Minulle tämä kertoo siitä, että kyse on oikeastaan jo ennen itsenäistymisen aikaa alkaneesta kansallisesta projektista. Luoda suomalaista identiteettiä, yhtenäistää kansa jakamaan joukko yhteisiä arvoja ja tässä tapauksessa näkemään ne tietynlaisia kuvina ja tapahtumina. Elokuva ei siis ole vielä itsenäinen taidemuoto, joka noudattaisi omia lakejaan orjailematta ketään, sen sijaan sillä on selvä agenda: Suomi maailmankartalle. Elokuvia edelsi toki ajanjakso, jossa samaa työtä oli jo tehty säveltämällä, piirtämällä, maalauksina jne. Tärkeää ajalle oli, että kuva, joka piirretään ei liikaa juutu menneeseen vaan nähdään jonkinlaisena modernisaation  muhevana multana, josta nopeasti kehittyvä yhteiskuntamme on saanut juurensa.  Suomen koko taidesfääri ja kaikki sen keskeiset instituutiot ja rakenteet  piti luoda tyhjästä 1800 -luvun lopulla. Suomella kun ei ollut mahtavaa menneisyyttä jolla olisi voinut paukutella henkseleitään, piti luoda kokonaan uusia kuvia. Merkittävimmät taiteilijamme ovat lähes kaikki olleet tätä suomalaista identiteettiä ja sen kuvastoa olleet rakentamassa. Eipä ihme että nytkin elokuvia tehdessä mallia otettiin paljon vaikkapa Akseli Gallen Kallelalta ja muilta vastaavilta kuvataiteilijoilta, jotka jo olivat kuvanneet suomalaisia aiemmin. Pysyttiin siis samassa tarinassa. 

Mielikuvan ei tarvitse olla todellinen

Ja kuten kuva joka piirretään, ei elokuvissakaan ollut niin tärkeää todentuntu kuin täyttää historiallinen mielikuva. Kansallisromanttinen, myyttinen kansa, jolle ei ole vastinetta todellisuudessa. Tilanteet ovat lavastettuja ja niissä pukeudutaan filmimateriaalin valotuksen kannalta suotuisaan vaaleaan asuun, sen sijaan että oltaisiin uskollisia sille mitä asioista tiedetään. Ajalle tyypillistä oli että vaikkapa uutisfilmi, jossa kerrottiin laivan uppoamisesta kaukana merellä, se saatettiin kuvata pienoismallin avulla, rekonstruoiden. 

Ei pidä kuitenkaan luulla etteivät tuon ajan ihmiset olisi erottaneet tätä oikeasta, se oli vain ehkä helpompi hyväksyä aikana, jolloin oli totuttu lehtikuvatkin näkemään piirustuksina. Rekonstruktiot hyväksytään nykyäänkin yllättävän helposti esim tietokoneanimaatioina.

Toinen asia on mihin aikansa poliitikot käyttivät elokuvia. Oulujoen "Koskenlasku" on ehkä  ollut vielä vilpitön matkailumainos, mutta samalle seudulle sijoittuva elokuva "Viimeinen lohipato" vaikuttaa tallennetun  aivan kuin tietoisena siitä, että joki tullaan patoamaan vesivoimaa varten. Eli onko elokuva ollut perustelemassa padon rakentamista, kun nythän mikään ei katoa, onhan se sentään filmattu jälkipolville talteen. 

Valinta on politiikkaa

Historia poimitaan menneisyydestä. Kaikkea ei  ole kirjoitettu historiaan vaan on käytetty valintaa, valtaa, päätetty mitä ja miten valitaan se mikä valitaan. Useimmat tutkijat suorittavat valintaa siinä minkälaisia elokuvia he ottavat tutkimuksen piiriin. Useimmiten, näyttäisi siltä, tutkitaan teatterilevityksessä olleita kaupallisia fiktioelokuvia. Tutkimuksen ulkopuolelle jää marginaalialue, useimmiten opetuselokuvat, teolliset elokuvat, tieteelliset elokuvat ja ainakin ne jäävät sivurooliin tutkimuksissa. Mukana on kuitenkin usein myös dokumenttielokuvia ja avant-garde -kokeiluja. 

Mikä on tutkittavaa?

Fani keräilee faktoja ja triviaa. Elokuvatutkija etsii aivan eri asioita, ensinnäkin hyviä suuria kysymyksiä, joihin voidaan vastata väitteillä, joita sitten voidaan mahdollisesti tukea faktoilla. Väitteistä ja niiden kritiikistä, analyysistä voi syntyä lopulta uutta teoriaa ja historiaa, jonka avulla voimme nähdä suurempia linjoja elokuvan kehittymisessä ehkä  osana laajempaa ihmiskunnan ja kulttuurin kehitystä. 

Historia siis toisaalta kuvaa mennyttä ja toisaalta pyrkii selittämään sitä. Historioitsija voi aloittaa ongelmasta, kysymyksestä mutta päätyä aivan uuteen kysymykseen ja vastata lopulta siihen tai siitä seuraavaan kysymykseen. 

Useimmat argumentit elokuvan historian tutkimuksessa nojaavat empiirisiin todisteisiin. Todisteiden valossa voidaan katsoa, että esimerkiksi jokin esitetty väite voisi vaikuttaa todennäköisimmältä selitykseltä johonkin esitettyyn kysymykseen. 

Lisäksi voidaan tueksi etsiä sopivia teorioita, kirjoituksia, muuta dataa ja dokumentteja. 

Graniittipoika -elokuvan analyysi

Kuinka luoda elokuva kuurosta kansalliskuvanveistäjästä? Wäinö Aaltonen oli elämäntyöltään suomen kansallisen kuvaston merkittävimpiä luojia, joka ikuisti kiveen useita merkkihenkilöitä, kuten Aleksis Kivi ja Sibelius... Hän oli myös Suomen Akatemian jäsen. 

Nuorena taiteilijana 1917 hän ryhtyi veistämään kuvaa sotaorvosta, 1979 valmistuneen elokuvan alkujakso antaa meille ajankuvaa itsenäisyyden alkumetreistä ja kuvia kadulla painivista pojista, jotka voisivat olla mahdollisia malleja pojaksi. Elokuvan ensimmäinen otos muistuttaa valaisultaan ja asettelultaan maalaismaisemassa hiukan peilikuvaa Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta Poika ja Varis (1884), tosin nyt ilman varista. 

Äänekäs mykkäelokuva, jonka still -kuva liikkuu.

Elokuva ratkaisee  nuorena kuuroutuneen Wäinö Aaltosen tilanteen kuvaamisen hienolla ilmaisukeinolla: Olemalla puhumatta. Jos on sanottavaa, teksti kirjoitetaan ruutuun kuvan päälle. Paljoa ei tarvita, lause kuuroutumisesta, muutama vuosiluku. Tekstit ovat kookkaita ja ne on helppo lukea, ei mitään pientä piperrystä.

Päasiassa mennään kuitenkin valokuvista koostuvassa kuvamontaasissa ja ääniraita koostuu luonnonäänistä, jotka liittyvät suoraan kuviin, välillä soitetaan valittuja ajankuvaan sopivia musiikinpätkiä, joista useat nekin on osittain motivoitu vaikkapa kuvilla soittajista.  

Arvioisin, että elokuvan ajasta ainakin 80 prosenttia katsellaan vanhoja valokuvia, mutta sitä ei juurikaan pane merkille, sillä aina kuvaa on rajattu, kuvaan sisään, tai ulos siitä zoomataan, panoroidaan kuvan sisällä, tiltataan kuvatilassa. Lisäksi kuvaan liittyvät äänitehosteet tuovat jatkuvuutta kuvien välille ja kuvilla kerrotaan selvästi tarinaa. Kuvat on erittäin hyvin motivoitu, välillä käytetään aitoa vanhaa kopiota liikkuvasta filmimateriaalista, ja se istuu tietenkin saumattomasti valokuvilla luotuun ajankuvaan. Teemat myötäilevät aiemmin hankittuja tietojani suomen historiasta. 

Kerronnan keinoja

Kuvassa vuorottelee veistos Graniittipoika ja ajankuva suomen itsenäisyyden ajan historiasta 70 luvulle asti, sekä kavalkadi Wäinö Aaltosen muista teoksista koko hänen elämänsä ajan. Intensiteetti säilyy, tämä vuorottelu antaa vaihtelua ja erilaisia tunnelmia. Lisäksi Aaltosen elämän aikana tapahtui ihan kiitettävän paljon suuria tapahtumia, joista elokuvaan tulee dramatiikkaa. Tampereen sillan patsaiden paljastus vaikkapa yhtenä mainittavana.

Nähdään kuvanveistäjä ahkerasti työnsä ääressä. Kuvanveistäjä istuu ja ajattelee, lepuutta käsiään sylissään. Hauska kubistinen versio Aleksis Kiven patsaasta herättää kysymään, miksi nykyinen on  niin realistinen. Luonnos Sibelius -monumentin luona olevasta Jeanin näköis-muotokuvasta. Nähdään Helsingin yliopistolle tehdyt reliefit. 

Sitten sota. Kuvia pommituksista. Tunnistan palavan talon yliopiston päärakennukseksi. Nähdään samat reliefit rikkinäisinä. Ja taas katsotaan kuinka hiljainen kuvanveistäjä jatkaa työtään. Kaiken kanssa vuorottelee pienen graniittisen pojan otsan alta tiukasti katsovat silmät. Ne katsovat suoraan eteenpäin. Ja sekoittuvat katsojan katseeseen, kuvanveistäjän katseeseen ja yleisön katseeseen. Tavallaan Graniittipoika on kivisenä ikuinen ja siten katsoo läpi ajan, läpi historian. Pojalla on korvat, mutta kuten me, jotka emme ole kuulleet sanaakaan pitkään aikaan, eivät nekään kuule sanoja. Mutta silmät katsovat. 

Muistan jostain ilmeisesti juuri Akateemikko Wäinö Aaltosen sanoneen, että ellei teoksella ole ikuisia, ajattomia arvoja, sillä ei ole mitään arvoja.

Tilaa muodostaa omat merkityksensä

Elokuvan avulla saa väläyksen maailmasta jossa eivät sanat tule muodon ja ihmisen väliin. Mikäpä sopisikaan paremmin "kansallisten ikonien" veistäjälle. 

Elokuva rakentaa monumentaalista kuvaa monumentaalisten kuvien tekijästä. Graniitin karkeus, toisessa mailmansodassa kaatuneiden kasvokuvien karkeus, ( kuvan päällä ei lue mitään on vain risti -symboli ) käytetyn filmimaterialin rakeisuus, valokuvien ja filmin harmaa mustavalkoisuus. Kaikki tukevat jotenkin samaa rakeisuutta. Ja hiljaisuus, jossa ei puhuta, antaa tilaa muodostaa omia ajatuksia, kuvakerronta ja musiikki tosin kyllä johdattelevat riittävästi, ettei joudu keksimään merkityksiä ihan itse. 

1970 - 80 -lukulaisuus

Historiallinen kuva lähenee nykyaikaa. Tunnistan ajankuvan lapsuudesta. Olen itse elänyt intensiivisimmän nuoruuteni aikaa tätä elokuvaa tehdessä. Patsaan loppusijoituspaikassakin olen käynyt. Funktionaalinen, konstruktivistinen betonitalo, joka on taidetta varten rakennettu hyvinvointisuomen aikaan, siis silloin kun kaikkialla vannottiin kulttuurin hyvää tekevään voimaan. 

Populaarikulttuuri oli tuolloin kovasti nousussa ja koin että sitä ja minua vastaan (popin kuluttajana) taisteltiin.  En siis vannonut korkeakulttuurin nimeen silloin, enkä oikein osaa nytkään, mutta kyllä oli se aikaa, jolloin kulttuuria tulvi joka puolelta ja lapsille ja nuorille etenkin pyrittiin tarjoamaan paljon virikettä. Ilman sitä kaikkea tarjontaa, en usko, että minusta olisi välttämättä tullut kulttuurin tekijä loppujen lopuksi.

Sisäinen dialogi

Sanoisin, että puheen puuttuminen on tässä elokuvassa jopa suurempi propagandistinen keino, kuin yksikään isänmaallisen paatoksellinen selostaja. Jokainen joutuu löytämään elokuvan tarinan itse, ja siksi sijoittaa sinne aidosti jotain itsestään. Elokuva toimii kuin nykyaikainen pelikokemus erittäin immersiivisenä kokemuksena ja vuorovaikutuksessa katsojan kanssa. 

Katsoja ottaa kantaakseen vastuun tarinasta ja täydentää puuttuvan elementin oman mielikuvituksensa varassa, joten lopputulos on tietenkin sellainen joka katsojalle itselleen kelpaa parhaiten kaikista mahdollisista. Itse käyttämäni sisäisen "kuvitellun" selostajan ääni oli ainakin hyvin vaikuttava, vaikka en tarkkaan osaa toistaa enää sanaakaan. 

Vaikutuksia henkilökohtaisessa historiatietoisuudessa

Huomasin yliopiston päärakennuksessa kulkiessani nähneeni saman reliefin, joka elokuvasssa esiintyi ensin luovutustilanteessa, sitten pommien tuhoamana. Tila, jossa taideteos sijaitsi alkoi välittömästi merkitä minulle henkilökohtisesti jotakin avian muuta, kuin aiemmin. Nyt siitä tuli minulle historiallinen tila, jossa on tapahtunut jotakin sellaista, josta voi kertoa tarinan, tilalla oli yhtäkkiä oma tarinansa. Se että rikkinäistä teosta ei korjattu, eikä poistettu seinältä kertoo myös omaa tarinaansa. Tarina on vaikuttava. Ajatus kuulonsa menettäneestä taiteilijasta, muotojen ilmaisuvoiman löytämisestä ja etenkin niiden vahva käyttö on kiehtovaa. 

Huomaan, että sillä on vaikutuksensa minuun tässä hetkessä. Mahdollisesti tulevaisuudessa harrastan ainakin jossain määrin enemmän kuvanveistoa tai jotakin plastista muotoilua. Nousee myös kysymyksiä joihin elokuva ei vastaa, vaan joudun turvautumaan muihin lähteisiin. 

Valhetta vai faktaa?

Postmodernissa ajassa historiatieto usein kyseenalaistetaan ja kysytään voidaanko tietoa edes saada? Tarina ja sen selitys on aina valheellinen koska se on kielellisesti luotu ja tuotettu, eikä paljasta omaa rakennettaan, kielellisyyttään. 

Entä tässä tapauksessa, kun tarinaa, narraatiota ei edes kielellistetä vaan se vain kuvallistetaan,  ehkä myös musiikillistetaan ja siis esitetään joidenkin valittujen saman aikakauden (ei välttämättä edes aiheeseen liittyvien) valokuvien kautta. 

Katsonko nyt oikeastaan edes historiallista dokumenttia, vai voisiko sanoa että koko teos (tai ainakin valtaosa siitä) on oman mielikuvitukseni tuotetta? 

Wäinö Aaltonen on kuitenkin historiallinen henkilö ja koen aidosti saaneeni tietoja hänestä ja vieläpä siten, että olen vaikuttunut ja kiinnostunut hankkimaan lisää ja nyt kyllä kelpaa jopa jo tylsempikin faktatieto.

Kirjallisuus

Film History, An Introduction  2.nd edition (Kirstin Thompson & David Bordwell 2002)
Historical Consciousness: Narrative, Structure, Moral Function and Ontogenic Development. (Jörn Rüsen 2004) Theorizing Historical Consciousness. (Seixas)

Essee kirjoitettu osana opintoja: 

Timo Hannelin 3.12.2010. Historia audiovisuaalisessa mediassa, A. Lehtisalo

Helsingin yliopisto - Elokuva ja televisiotutkimus, Elokuvahistoriallinen  erityiskysymys TET2040e

Suomalaisen taidejärjestelmän kehityksen pääpiirteet.

Missä suhteissa suomalainen taidemaailma ja sen kehitys poikkeaa siitä kuvasta, jonka taidejärjestelmää koskevat yleiset teoriat välittävät länsimaisen taidemaailman kehityksestä?

Tausta: Länsimaisen taidemaailman kehittyminen

Esimoderni aikakausi    

Aikaa joka vallitsi ennen modernin ajan alkua kutsutaan nykyään esimoderniksi.

Tuolloin vallinnut ajattelutapa näki maailman ehkä eheämpänä, yhtenäisempänä kuin nykyään vallitseva ajattelutapa, tosin tuolloin suhtautuminen tietoon oli aivan toisenlaista kuin nykyisin. 

Skolastikkojen mukaan logiikka pohjautui auktoriteettiin, joten vaikka jossakin ei olisi nykyajattelun mukaan loogisesti mitään järkeä, asia on silti niin jos auktoriteetti niin sanoo. Mikä on kirjoitettu, niin on. 

Myös mystiikalla oli tärkeä osa kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Esimerkiksi kemiallisia kokeita tehdessä oli osattava lausua myös oikeat sanat.  Antiikin ajattelijat olivat tärkeitä. Aristoteleen mukaan ihmiselle on luonnotonta tuottaa jotakin yli tarpeen, pelkästään voiton tavoittelemiseksi. 

Maaseudulla mekaaninen solidaarisuus piti yhteisön kasassa, maaseudulla ei siis kasvateta yksilöitä.

Varhaismoderni aika 

Alkoi tieteen alkaessa nostaa päätään valistusajalla.

Ranskalainen Charles Perrault (1628 - 1703) kertoili Luvig XIV:n hovissa yhä lapsille kerrottuja Hanhiemon tarinoita. Hän kirjoitti: "Kaunis antiikki on kunnioitettavaa aikaa, mutta en usko sen milloinkaan olleen ihailtavaa. Katselen muinaiskansojen miehiä polveani notkistamatta. He ovat suuria, se on totta, mutta ihmisiä kuten mekin."

Skotlantilainen Adam Smith (1723-1790 ) kirjoitti 1776 teoksen Kansojen varallisuus, jossa hän esitti idean markkinataloudesta, näkymättömästä kädestä joka ohjailee ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa. Häntä voidaan pitää nykyaikaisen taloustieteen isänä. 

Ajattelu antiikkia kohtaan oli muuttunut. Edistysuskon tunnukseksi tulikin taistelu jossa antiikki häviää modernille.

Talous irtautui näin ensimmäisenä omaksi alueekseen, jolla vallitsee omat lakinsa. Kysynnän ja tarjonnan laki, markkinavoima, jota kukaan ei voi hallita, vaan jonka tulisi johdattaa meidät kohti vaurautta ja onnea. Mielenkiintoista on että tässä voidaan (ehkä hiukan vinoon katsomalla) nähdä tietynlainen uusi jumalanäkemys. 

Markkinavoima on pyhä ja koskematon, jota ihminen ei voi hallita ja jolle meidän tulee uhrata jokapäiväinen vaivannäkömme. Rationaalinen ajattelu on siis synnyttänyt ei-aineellisen, abstraktin, (maagisen?) käsitteen joka konkreettisesti ohjaa inhimillistä toimintaa, vaikka rationalismin piti nimenomaan vapauttaa meidät maagisuudesta.

Sekularisaatio, maallistuminen, joka alkoi jo 1500 - luvun uskonpuhdistuksesta, jossa keskeinen ajatus oli käyttää kieltä jota kansa ymmärtäisi. Talouden irtauduttua omaksi alueekseen, rationalismi levisi uskonnon alueelle. Protestanttinen kirkko halusi 1700 luvulla puhdistautua maagisuudesta ja luoda uskonnosta järkeenkäyvän elämäntavan. Lopulta kuvat kiellettiin kirkoissa ja uskonnosta näin häädetty maagisuus jäi tavallaan taiteilijoiden huostaan.

Vielä 1700 luvun sääty-yhteiskunnassa oli vallassa metafyysis-uskonnollinen käsitys taiteesta ja kaikesta, asiat olivat annettuja, ikuisia, jumalasta. Taide on toisaalta maksajan määrittelemää ja sen tehtävä on osoittaa tilaajan valtaa ja mahtia, asiakkaina onkin ruhtinaita ja hoveja.

Klassinen moderniteetti 1750 - 1960

Uskonto levittää lukutaitoa ja saa 1700 -luvulle tultaessa sitä kautta välillisesti aikaan valistusaatteet. Rationaalisuudesta alkaa tulla sivistyksen mitta, vapaa-ajattelijoita ja ateisteja alkaa ilmestyä. Porvarissääty alkaa nousta uusien tuontituotteiden ja merkantilismin myötä valtaan aluksi hollannissa, englannissa, ranskassa ja yhdysvalloissa jo 1800-luvun alussa.

Yksilöiden ajattelutapa muuttuu individualistisemmaksi ja perinteiset sosiaaliset siteet muuttuvat. Orgaaninen solidaarisuus perustuu työnjakoon, jokaiselle yksilölle on paikkansa. Ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan, mutta yksilöitä, yksilöllisiä

Taiteilija alkaa luoda taidetta taiteen vuoksi. Arvojen erittely tapahtuu taiteessa. "Kunstfremd" = taiteelle vieras. 

Teollistuminen ja massatuotanto alkaa kun hiilikäyttöinen höyryvoima otetaan käyttöön aluksi tekstiilialalla, sitten liikenteessä. Teollistumisen myötä luovutaan sivistysporvariston ihanteesta jonka mukaan ei koskaan tuoteta yli tarpeen.Teollistumisen myötä alkaa myös sosiologian tutkimus. Lopulta sähkön käyttö mullistaa kaiken.  

TYÖNJAKO

Funktionaalinen eriytyneisyys 1700 -luvulla ( Niklas Luhman  1927-98, Koonnut Sevänen 2010 )

Yhteiskunnan eri osa-alueet eriytyvät vähitellen ja syntyy autonomisia järjestelmiä, joille kullekin muut alueet toimivat vain ympäristönä.

Funktio Media Koodi

Talous Raha Maksettu / Maksamatta

Politiikka Valta Vallassa / Marginaalissa

Oikeus Laki Lain puitteissa / Lainsuojaton

Tiede Totuus, tieto Tosi / false

Taide Taiteen tehtävä* Taidearvostelma / kritiikki**

Urheilu Ottelu Voitto/tappio

Terveys Sairaus Terve / Sairas

Intiimi Rakkaus Läheisyys / Erossa

Uskonto Usko Pyhä / Profaani

Koulutus Oppi Pätevä / Epäpätevä

Alunperin Luhman ajatteli taiteen median/tehtävän olevan *kauneus ja koodin siten **"kaunis / ruma", mutta hän korjasi käsitystään 1990 ja vaihtoi tilalle taiteen tehtävän/median olevan *Todellisuuden kontingentin luonteen näyttäminen. Ja taidearvostelma/koodi jolla taidetta voidaan arvioida on yksinkertaisesti onnistuuko se siinä vai ei, eli **toimii / ei toimi.

Reaalimaailma ei siis ole ainoa mahdollinen vaan Taide nimenomaan ainoana voi

näyttää meille vaihtoehtoisia maailmoja. Mistä tulee siis maailman kontingentti (ehdollinen) luonne. Vastapareja voisi olla näin: Ylevän juhlava vastaan arkinen ja karkea

Siro ja hienostunut vs. groteski, burleski...

Lisäksi maailma voi olla Koominen, traaginen, lyyrinen, eeppinen jne

Autonomiaestetiikka

Ranskan vallankumous  1700 luvun lopussa oli aikalaisilleen hyvin merkittävä tapahtuma. Ensin sitä tervehdittiin riemulla, uuden ajan alkamisena, mutta pian, terrorin ryöstäydyttyä, koitti valtava pettymys. Sellaiset ajattelijat kuten J.W.Goethe, F.Schiller, ja Beethoven olivat suunniltaan surusta. 

Heräsi uusia ajatuksia:

On ensin muutettava ihminen ja sitten vasta yhteiskunta, muuten päädytään barbariaan.

Taiteen pitää olla etäällä ja vaalia tietoisuutta paremmasta, humaanimmasta maailmasta. Usko humanistiseen aateperintöön tuli vallitsevaksi. 

Mathew Arnold ja John Ruskin edustivat sellaista sivistysporvaristoa, jotka loivat modernin taideinstituution periaatteet: 

Esteettinen ja ehjä on vastavoima todellisuudelle

Taide vihjaa meille jostakin paremmasta, ihminen voi taiteen myötävaikutuksella kuvitella paremmasta maailmasta

Ensin erotetaan onko jokin taidetta.  (Vihjeiden perusteella, annetaan signaaleja jotka kertovat mistä on kyse) Voihan muuten olla kyseessä valtaseremonia tms. Sitten otetaan taiteen koodit käyttöön ja ja ryhdytään katsomaan toimiiko, näkyykö maailman kontingentti luonne...

Realismi ja naturalismi 1800 luvulla Kyseenalaistaa kauneuden. 

Totuus ennen kauneutta!  - Minna Canth: 

Tutkin maailmaa, en tee kauneutta - Picasso

Marcel Duchamp tuo valmisesinetaiteen La Fontaine teoksellaan 1917 kaikkien tietoon.

John Heartfield 1891-1968  Adolf the superman 1930

Vastaanottaja hakee eheyttä ja kauneutta sekä estetiikkaa, vaikka taiteilija kuinka sitä vastaan rikkoisi

Kypsä, globaali, tai refleksiivinen moderniteetti 1960-1980 taitekohta

Moniarvoisuus, individualismi, epähierarkkisuus, yhteisöt

Post moderni aika 1970 luvulla kritiikki modernia kohtaan alkoi olla niin suurta että voidaan puhua modernin ajan lopusta  ja sen jälkeisestä ajasta. Voisi kiteyttää, että postmoderni aika halusi katsoa asioita useammasta kuin kahdesta suunnasta kerrallaan.

Post development ajattelu hylkää kehityksen. Kehitysmaiden kehittäminen johtaa heidän mukaansa vain onnettomuuteen. Kehityskriitikoita ovat esim Pentti Linkola, Lasse Nordlund

Adorno  - Art As a Sosial System Taide ei saa lohduttaa. Askeettinen modernismi. Totuus! 

Siegfried J. Schidt 1980-90 esteettisyyskonventio on vallassa!

Teoksia arvioidaan esteettisten ja taiteellisten mittapuiden pohjalta

ei moraalisten, kaupallisten, kognitiivisten, (tiedollisten), poliittisten, tai käytännöllisten jne mittapuiden pohjalta.

Niitäkin voi käyttää, mutta vain alisteisena esteettiselle.

POLYVALENSSI Moniarvoisuuskonventio

Vastaanottaessaan ihminen saa vapaasti tulkita teoksia ja suhteuttaa ne omiin arvoihinsa

Oikeus ja vapaus toteuttaa ja rakentaa subjektiviteettia, omaa identiteettiään ja persoonallisuuttaan

Taidemaailman nykyhetki

Erkki Seväsen Taide Instituutiona ja järjestelmänä (Sevänen 1998) teoksessa se, mikä on taidetta määräytyy edelleen (kuten Bourdieulla) institutionaalisesti ja sosiaalisesti ja (enenevässä määrin) autonomisen taidemaailman itse-ohjaamana. Teoreettisena pohjana Sevänen käyttää sekä klassisia modernisaatioteorioita (Weber, Durkheim) että postmodernin ajan kirjoittajia (kuten Schmidt, Bûrger ja Habermas). Keskeinen käsite on eriytyminen (distinction) joka on vähitellen  johtanut taidemaailman autonomiaan. Länsimainen taidemaailma ei kuitenkaan sellaisenaan ole sovellettavissa suomen olosuhteisiin, jossa taiteella on ollut kulttuurimme nuoruudesta johtuen selkeä tehtävä luoda kansallista identiteettiä, mikä ei siis ole merkki taiteen autonomiasta, päin vastoin. 

Sevänen tekee selväksi että taide on edelleen instituutioiden luokittelun vallassa vaikka taiteen piiriin lasketaankin nykyään vaikkapa muoti ja käsityö. taiteen ja ei-taiteen raja on siirtynyt mutta yhä olemassa. Taiteilijan on edelleen lunastettava paikkansa kentällä ja löydettävä tukea mieluiten taiteen kentän sisältä. Bourdieun habitus -käsite sovellettuna suomen olosuhteiseen merkinnee suunnilleen taiteilijuuteen sopivaa, uskottavaa olemusta. Siihen liittyy myös sosiaalinen pääoma, eli esimerkiksi kyky tuottaa taiteilijalle sopivaa puhetta taiteesta.

Päätelmiä

Tähän liittyen huomasin ajattelevani lausetta sosiologian "vapauttavasta vaikutuksesta". (Bourdieu Makujen metamorfoosi ) Sosiologin on selvästikin ollakseen uskottava sosiologi, myös käytettävä uskottavaa tieteellisesti pätevää kieltä ja siten siis ensin hankittava sosiaalista pääomaa, arvosanoja ja pätevyyksiä. Hänen on perusteltava ajatuksensa toisten uskottavien sosiologien ajatuksilla tai oltava ainakin uskottavasti dialogisessa suhteessa niihin, vaikka ei jakaisikaan kaikkia näkemyksiä heidän kanssaan. Hänen on siis hankittava sosiologin habitus. Tämä ei mielestäni ole kovinkaan vapauttavaa, vaikka sen tiedostaa, vaan se  pikemminkin rajoittaa yksilön spontaania ajattelua ja ajatuksien ilmaisua huomattavasti. 

Päättelyni pohjalle totean (siis kuten klassisessa sosiologiassa), että jos jokin myy hyvin se ei voi olla hyvää taidetta, ja kääntäen jos jokin on hyvää taidetta se ei voi myydä. 

Analogisesti tähän sopii tilanne, jossa yksilö ei habituksessaan kylliksi demonstroi ammattilaisuuttaan ja pidä yllä korkeaa palkkatoivomusta, eikä siksi ehkä ole yhtä uskottava sosiologi. Mutta kun hän niin tekee ajatuksetkin alkavat kuulostaa heti uskottavammilta. 

Sama ajatus voisi tulla siis joltakulta joka on tutkinut asiaa koko elämänsä saamatta siitä palkkaa, mutta nyt koska siitä ei makseta, ajatus vaikuttaa huonommalta ja vähemmän kannatettavalta. Kuka tahansa voi siis kävellä kauppaan, ostaa puvun, solmion ja alkaa heti puhua viisaita. (Tietysti kannattaa lukea muutama sosiologinen avainsana, ja käyttää sopivia termejä niin täydestä menee.)

Huomasin myös jääväni miettimään onko sosiologian tehtävä tosiaankin vain hahmottaa koko maailma. Kuinka yleisellä tasolla silloin joudutaan liikkumaan ja missä silloin on sosiologian oma autonomia ja ilmeisesti sosiologian pitää tällöin tutkia myös sosiologiaa, omia toimintaperiaatteitaan sosiologisesti, eli itsereflektoida. Eikö tällöin ole vaarana että sosiologia pyrkii vaikuttamaan tutkimustuloksiin jotka koskevat sitä itseään? 

Omasta mielestäni tätä voi pitää yhtenä taiteistumisen ilmiönä. Taiteellinen tuotantoprosessi, tai ainakin sen tapa luoda uusia arvottamistapoja ja käyttää omia mittapuitaan on leviämässä taiteen ulkopuolelle. Tosin tällöin ehkä tehtäisiin sosiologiaa sosiologian itsensä vuoksi ja arvostella tuloksia vaikkapa sen perusteella kuinka sosiologiamaisia ne ovat. 

Johdattaessaan Bourdieun ajatuksiin esipuheessaan J.P.Roos  mm. huomauttaa, että Bourdie kerran puhui opettajille (opettajan ominaisuudessa) ja (ehkä hieman sokeana omalle puheelleen) huomautti opettajien syyllistävästä puhetavasta ja sen haitallisuudesta, kun tuohtunut opettaja kommentoi -"Mutta tehän käytätte sitä itsekin... ". Kiinnostuinkin itse tutkimaan seuraavaksi hieman lisää uudempaa sosiologiaa onko reflektoiva sosiologia tosiaankin myös itsereflektoivaa.

Dokumenttielokuvan virstanpylväitä

Esihistoria
1894 Edisonin Black Maria -studio, valtava elokuvakamera.
1895 Louis ja Auguste Lumière kinematografi, 5 kg kamera. Kamera paikan päälle.
1926 YLE Yleisradio aloittaa suomessa radiolähetykset.

1921 Robert Flaherty,  Nanook of the North
1929 Dziga Vertov, The Man With a Movie Camera    - Ei näyttelijöitä, ei tarinaa
1956 Jacques-Yves Cousteau,  Le Monde du Silence / The Silent World

1964 World in Action: Seven-Up! - Joka 7. vuosi seurataan samoja ihmisiä -> genre
1969 Marcel Ophüls, The Sorrow and the Pity - Saksan uutisfilmejä, uusiokäytössä 

1980 Errol Morris, Gates of Heaven - Lemmikkien hautaustoiminnasta
1982 Godfrey Reggio, Koyaanisqatzi - Musiikki: Philip Glass
1984 Rob Reiner, This Is Spinal Tap (pseudodokumentti)
1988 Erroll Morris, The Thin Blue Line. Randall Dale Adams on kuolemaantuomittu syyttömänä -> vapautettiin

1994 Steve James, Hoop Dreams . Kaksi opiskelijaa haluaa pelata koripalloa, 1/2h kuvattu 5v.
1999 Eduardo Sánchez ja Daniel Myrick, The Blair Witch Project, (pseudodokumentti)

2002 Michael Moore, Bowling for Columbine - . Koulumurhat. Happiness is a warm gun. 
2004 Fahrenheit 9/11 George W. Bush ja terrorismi.
2005 Luc Jacquet, March of the Penguins
2006 Davis Guggenheim, Al Gore,  An Inconvenient Truth -  Ilmastonlämpeneminen, luento.
2006 Sacha Baron Cohen, Borat (pseudodokumentti) 

   

DocPoint extrat: Mitä on dokumenttielokuva ja näit teet oman dokkarin.

Dokumenttielokuva wikipediassa 

Elokuvantaju 

 Kirjoja: 

2001 Bill Nichols: Introduction to Documentary

1996 Alan Rosenthal: Writing, Directing and Producing documentary, Films and Videos

Miten tarina myy?

Työpaikan saanti voi olla kiinni varmuuskopiosta.

Olet juuri saamaisillasi elämäsi duunipaikan ja valmistelet tutulla hiukan yli vuoden vanhalla koneellasi hakemuksen liitteeksi hienoa demoa. 

Olet nimennyt työn portfolioksi ja viimeistelet juuri kuvien ja tekstin vahvistukseksi edustavaa työnäytettä.

Muista että työnantaja on ihminen, niinkuin sinäkin. Milloin viimeksi hait työtä? Muistatko kuinka vaikeaa se voi olla? Miten kerrot itsestäsi?

Eläydy työnantajan rooliin ja osaat ehkä markkinoida itsesi paremmin. 

Mikset vaihteeksi tekisi toisinpäin (edes mielessäsi) ja ottaisi jonkun töihin? Millaisen työntekijän sinä palkkaisit?

Oletko itse sellainen? Tietenkin. Varmasti olet. Näytä mitä osaat ja millainen olet... 

Kaikki etenee ja homma tarkentuu, kunnes äkkiä... PIM! Näyttö pimenee. Koneesi keskusyksikkö ylikuumeni ja emolevy on mennyttä kalua...

Et sitten sammuttanut konetta ja antanut sen jäähtyä? Mutta... pitäähän koneen jäähdytyksen toimia ilman sammutteluakin. 

Kiireittesi keskellä pölyt pöydältäsi ovat imeytyneet koneen tuulettimeen, eikä sinulla ollut juuri nyt aikaa viedä herkkää laitetta pihalle, on vähän sateistakin, käynnistää kompressoria ja puhallella pölyjä pois. Jatkat tuntikausia, mutta mikään nappuloiden painelu, resetointi tai muu sellainen ei enää auta, kone on ja pysyy pimeänä. Et voi edes etsiä netistä ongelmaan ratkaisua. Olet yksin. Istut pimeän ruudun edessä. 

Hommat on nyt seis.

Elämäsi käännekohdassa. Suurten paineiden alla. Se on joskus kovaa ottaa vastaan vielä vähän lisää paineita.

Ilman mitään demoa on aika vaikea osoittaa osaamistaan tulevalle työnantajalle.

Ennenkuin ryhdyt toimimaan vedät hetken henkeä ja mietit.

Varmuuskopio. Ei löydy. Ei mistään. Ei edes cd-levyllä, saati verkosta. Jos työ olisikin jossakin muualla, se olisi turvassa vaikka talo olisi palanut alta. Kenellä on erikseen aikaa tehdä varmuuskopioita? Varsinkaan kesken duunin.

Kaikki tehty työ on turvassa kovalevyllä, josta sitä ei saa ulos ennenkuin...  taitaa olla työpaikan saannin kannalta jo liian myöhäistä. 

Voit tietysti hakea työtä ilman demoakin... mutta... mikä se olikaan... yhteystiedot... cv... hakemus... kaikki oli samassa paikassa.

Vaikka saisit uuden koneen heti, sen vuoden takuuaika raukeaa jos avaat sen ja vaihdat vanhan kovalevyn sen sisään. Nytkään et tosin hyötynyt enää takuuajasta. Mutta jos sinulla olisi kaksi samaan aikaan ostettua samanlaista konetta, voisit heti vaihtaa osia toisesta toiseen ja jatkaa työtä, koska molempien takuuaika on jo mennyt umpeen. Ostakin ensi kerralla kaksi konetta ja saat ehkä hiukan rabattia, tosin maksat kahdesta koneesta tuplasti hintaa...

Voit viedä koneen huoltoon ja pyytää pelastamaan tiedot ulkoiselle kovalevylle. 

Työ maksaa ja samoin kovalevy, jonka joudut siis nyt varoittamatta ostamaan.

Voisit etsiä, ja ostaa mahdollisimman halvan levyn, mutta siihen kuluu ehkä liikaa aikaa.

Olet siis kyllä valmistautunut, mutta ehkä vain vääriin asioihin.

Olisiko kuitenkin pitänyt varmistaa ensin tietoturva paremmin ? 

Olisiko kone pitänyt myydä pois heti takuuajan ummettua?

Otit siis riskin, mutta tajusitko kuinka suuren riskin?

Kone pettää juuri silloin kun alat luottaa siihen...

No niin. Että tällainen on tilanne tällä kertaa. 

Nyt. Ennenkuin ryhdytään mihinkään... Otetaanpa hiukan etäisyyttä tilanteeseen.

Olen kertonut sinulle tarinan alkupään. Pohditaan varsinaista asiaa, eli tarinan kerrontaa ja mitä siihen kätkeytyy:

Siirrymme hetkeksi aiheeseen Dramaturgia:

On esitetty tavoite ja sille vankka este, joka on todellinen ja mahdollinen, mutta täysin sattumanvarainen. 

Uskottava, arkinen tilanne todellisesta elämästä on kerrottu tiiviisti ja siten että lukija pääsee heti eläytymään rooliin, sitten tilanne nopeasti kääntyy ja riistäytyy käsistä. Tie on pystyssä. Ratkaisua etsitään.

Moraalinen ristiriita:

Pahimmalla hetkellä pienikin vastoinkäyminen voi kääntää koko elämän suunnan. Onko koko elämä vain valmistautumista siihen?

Tilanteen pohtiminen pistää miettimään arvoja ja valintoja, joita teemme. Ajattelemme usein vain hintaa ja suorituskykyä, eli nopeutta. Harvemmin turvallisuutta, paitsi ehkä juuri vakuutusasioissa. Niissä pientä omavastuuosuutta tai mahdollisimman pientä vakuutusmaksua.

Tarina siis houkuttelee ajattelemaan vakavissaan seuraavia teemoja:

1. Uuden tietokoneen hankintaa, (ehkä jopa kahden). 
2. Uuden ulkoisen kovalevyn hankintaa. 
3. CD tai DVD -levyjen ostamista.
4. Uuden työpaikan hankintaa ja ehkäpä portfolion valmistelua,
5. mahdollisesti juuri verkossa toimivan portfoliopalvelun etsimistä.
6. Verkossa toimivan varmuuskopiointipalvelun tilaamista. Nopeampaa internet yhteyttä, laajakaistaa.
7. Pölynimurin ostamista. 
8. Siivouspalveluja.
9. Tietokoneen huoltoa ja varaosia. 
10. Pankkipalveluita, kuten lainan ottamista ja osamaksuja sitä myöden myös korkoja ja euriboreja yms. 
11. Vakuutuksen ottamista. 
12. Joku ehkä ryhtyy miettimään uusia ratkaisuja tällaisen tilanteen varalta, ja kehittää niistä likeidean.
13. Yrityksen perustamista.

Onko tarina siis aina markkinointiviestintää ?

Huomaa etten ole maininnut yhdenkään tuotteen valmistajaa nimeltä, mikä ei todellakaan ole poissuljettua, vaikka se olisikin jo lähes tekstimainontaa. Oletettavasti luet tätä netissä ja kun tähän viereen nyt on todennäköisesti laitettu muutamia hakukoneen arpomia mainoksia kyseisistä aiheista... 

Voidaan olla lähes varmoja että noin yksi kymmenestä, ellei enemmänkin klikkaa mainosta ja menee asiassa pidemmälle, varsinkin jos on jo aiemmin tullut ajatelleeksi asiaa ja juuri nyt voi olla se oikea korkea aika toimia tärkeän asian puolesta, kun kerran on aikaa lueskellakin.

No: Jos nyt painat linkkiä ja siirryt mainostajan sivulle, et ehkä saa koskaan kuulla miten tarina päättyy, ja mitkä valinnat sankarimme tekee... Jos asia jää painamaan mieltä voit tietysti palata takaisin ja lukea tarinan loppuun... Ja vakuutan, että en ole keksinyt tarinaa omasta päästäni pystyäkseni liittämään hyvin maksavia asiakkaita verkkosivulleni, vaan minulle on aidosti itselleni käynyt juuri näin. 

Jos tätä tarinaa lukisi kuukaudessa vaikkapa tuhat ihmistä, niistä ehkä sata klikkaisi linkkiä ja tililleni voisi puolessa vuodessa ropsahtaa jopa hiukan rahaa. Jos näistä sadasta kaksi ihmistä ottaa sen laitteen tai palvelun, jota mainostetaan ja he maksavat yhdessä varmasti moninkertaisesti minun mainosten klikkauksista yhteensä saamani rahamäärän. 

Tässä on tämän liiketoiminnan moraali ja salaisuus.

Tarinani jakaminen voi aidosti parantaa jonkun muun ihmisen elämän laatua, siinä tärkeässä käännekohdassa, kun on osannut varautua.

Varautumisen tukitoiminta, tietokoneen maahantuonti tai vakuutustoiminta sinänsä on myös liiketoimintaa, jolla on oma moraalinsa. 

Kun ihmiset kertovat tarinoitaan ja jakavat kokemuksiaan, sillä on aina vilpitön tavoite. Se on rakkautta ihmisiä kohtaan. Se on humanismia. Haluan että kuulet tämän. Kuulitko miten sille yhdelle kävi... ? Me elämme tarinoiden kautta miljoona elämää yhden elämän aikana.

Näiden tarinoiden siivittäminä me teemme päätöksiä, jotka johtavat siihen että teemme jopa ostopäätöksiä, kukin omien arvojemme ohjaamina. Tarinat kuitenkin vaikuttavat meihin ja arvoihimme.

Siirry työskentelemään verkossa, jotta voit jatkaa ongelmien edessä millä koneella tahansa.

Haluatko muuten tosiaan tietää miten tarina päättyy? 

Olisinko siis onnistunut kertomaan aidosti mielenkiintoisen tarinan alun? Voisin tietysti keksiä erilaisia lopetuksia... mutta ehkä odotetaan mitä oikeasti tapahtuu. Tarina ei ole vielä päättynyt, paitsi sen yhden työpaikan osalta jota en edes sitten hakenutkaan, koska kaikki tosiaan katosi kuin tuhka tuuleen ja aika meni ohi. Koneen osalta tällä hetkellä odotan vakuutuspäätöksen lupaamaa uutta konetta, josta joudun maksamaan sen hitsin omavastuuosuuden. 

Tietojen pelastaminen pääsee alkuun vasta sitten, kun olen saanut sen uuden koneen.  Sillä välin valmistelen jälleen uutta demoa lainakoneella... jota en voi suuremmin muutella, enkä virittää.  Aloitin siis täysin alusta, joten aikaa menee, tosin kertaus kun on opintojen äiti, niin homma etenee tosi juohevasti tällä kertaa.

Loppuratkaisu 1 :

Heräät yksin kotona kun puolisosi on töissä. Pöydällä on lappu, syö kulta jääkaapista leipiä. Luet päivän lehteä keittiön pöydän ääressä. Kahvi porisee. Avaat radion. Kohtalokas sinfonia... Ehkä hiukan liiankin tuttu... nooh antaa soida tämän kerran... Leivän päällä on savusiikaa. Aivan mainiota, juuri sopivan suolaista... Silloin pieni ruoto tarttuu kurkkusi... se ei irtoa ja kurkku alkaa turvota... Henki ei kulje. Ruoto ei irtoa. Tajuat viimeisen hetkesi koittaneen. Haluat kirjoittaa lapun puolisollesi, mutta et löydä edes lattialta kynää (joka roikkuu siinä jääkaapin ovessa). Tietokone on siis rikki. Otat puhelimen käteesi ja koetat muistaa hätänumeron, ei juuri nyt tule mieleen... mihin soittaisit... puhelimessasi on vain mikroblogipalvelun numero, johon lähetät tekstiviestin, joka julkaistaan heti netissä... joku voi lukea sen... sitten huomaat että puhelimessa on selkeä tarra, josta se hätänumero löytyy, valitset sen ja kuulet kuinka siellä vastataan. Et voi sanoa mitään, koska henki ei kulje... koputat puhelimeen jotakin morsetuksen tapaista ja menet avaamaan ulko-oven, alat nähdä valoa. Kaikki kirkastuu. Tärkeät hetket elämässi tulevat mieleen. Koko elämä on mennyt muutamassa hetkessä ja näet ne kuin toistensa läpi, päällekkäiskuvina. Kuinka se pieni asia johti tuohon ja ilman sitä en olisi tässä... ja tässä se nyt sitten oli... koko elämä. Hah. Melkoinen tomppeli. Voi toista... Seuraat teho-osaston katossa kuinka jonkun sydäntä käynnistetään. Sehän olet sinä itse!

- Heräät hillitön jyske pääkallossa ja olet vissiin kolauttanut kyynärpääsi. Puolisosi on paikalla. Kaikki ihmettelevät täpärää pelastumista. Kyse oli sekunneista.

Loppuratkaisu 2:

Kirjoitat tästä tarinan ja julkaiset sen netissä. Ihme tapahtuu. Siitä tulee hetkessä kuuluisa ja mainosmarkat kilahtavat kirstun pohjalle. Kirstu täyttyy ja sinut, tarinan kertoja, huomataan. Mediamyllytys alkaa. Annat lausuntoja ja haastatteluita ja esittelet kotisi uutta sisustusta lehdissä. Jokainen kapakkareissusi päätyy seiskalehteen ja skandaalit alkavat myydä iltapäivälehtiä. Tarinasi käännetään kaikille kielille ja saat lopulta palkintoja, mainetta ja kunniaa, kierrät lopun elämääsi maailmalla puhumassa elämästäsi ja siitä miten kaikki vain tapahtui. Elämästäsi kirjoitetaan valtavasti keksittyä aineistoa, eivätkä lapsenlapsesi saa ikinä selvää, mikä oli totta. 

1. Näytös

1. Näytös, johdatus tarinaan.

Koukkuun on tartuttu, älä pelota kalaa pois.

Tarina alkaa. Herätä luottamusta. 

Näytä tapahtumapaikka, eli olosuhteet ja henkilöt tilanteessa.

Vain yksi päähenkilö. Se, joka muuttuu tarinan aikana täysin.

Henkilöiden luonteet paljastuvat tilanteessa toiminnan kautta.

Henkilöt eli roolit:

Päähenkilö eli subjekti on samaistumiskohde. Henkilö, jonka kautta tarinaa katsotaan, joka muuttuu tarinan aikana, joka oppii jotain tai saa jotain, kuten arven, kunniamerkin, ylennyksen, viisauden... 

Alussa päähenkilö saa yleensä tehtävän lähettäjältä. 

Lähettäjä on usein jokin auktoriteettihahmo, joka ei itse voi suorittaa tehtävää, se voi olla myös sisäinen pakko tai kokonainen kansa.

Tehtävän olisi oltava lähes mahdoton, mutta ehkä jonkin taikaesineen, taidon tms. avulla siitä voi suoriutua.

Luovuttaja on saduissa henkilö, jolla kyseinen taikaesine on ja joka voi luopua siitä esim. joidenkin koettelemusten jälkeen. Koettelemusten tehtävä on myös valmistaa sankari tai päähenkilö varsinaiseen tehtävään, joten nekin voivat olla llähes mahdottomia.

Sankari on toisin kuin päähenkilö muuttumaton ja alusta loppuun hyvä. Taistelee vastustajaa, eli peruspahista vastaan ja auttaa siten päähenkilöä suoriutumaan tehtävästä. Sankari on epäinhimillisen hyvä ja tietysti myös aina oikeassa, ei siis mikään hyvä samaistumiskohde. Päähenkilö tai auttaja ehkä jopa ihailee sankaria, mutta ei haluaisi itse joutua samanlaisiin tilanteisiin.

Tehtävä perusmuodossa: Objekti on toiminnan pääkohde, joka on siis toimitettava vastaanottajalle, se ei saa joutua vastustajien haltuun. . Väliaikaisesti näin voi käydäkin, mutta lopulta tehtävä on kuitenkin suoritettava, tai sitten voi olla että objekti uhrataan, tai se vaihtuu, ja saavutetaankin jotain vielä parempaa. Objekti voi olla ihminen, asia tai esine. Se voi myös luoda potentiaalista toimintaa. Sanotaankin että; jos esim: ase näytetään alussa, sillä on jossakin vaiheessa ammuttava. Objekti voi olla myös aineeton, kuten juoksukilpailun voitto, viesti rakkaudesta, tai saada joku muuttamaan mieltään.

Vastaanottaja on henkilö, jolle objekti toimitetaan. Se voi olla sama kuin lähettäjä, mutta usein se on ihan oma henkilönsä, kuningas, prinssi, prinsessa, tietäjä, kansa, oma porukka... tms. jonka eteen halutaan nähdä vaivaa.

Vastahenkilö voi olla alussa samanlainen kuin päähenkilö, mutta ei muutu ja siten muutos päähenkilössä nähdään selvemmin. Voi myös olla niin että alussa päähenkilö ja vastahenkilö ovat vastakkaisia, lopussa taas enemmän samanlaisia, tai niin että he muuttuvat ikäänkuin toisikseen tarinan aikana. Vastahenkilö on joka tapauksessa kuitenkin vain selventämässä muutosta päähenkilössä. Sankarikin voi toimia vastahenkilönä.

Auttaja on päähenkilön kaveri tai ystävät, jotka auttavat tehtävän suorittamisessa. Usein on niin että heikko auttaja näyttää niitä tunteita, joita päähenkilö tai sankari ei voi näyttää (pelko), mutta silti pieni ja arka auttaja voikin - yllätys, yllätys, - olla avainhenkilö ratkaisun hetkillä. Auttajan tehtävä tarinan kannalta on tehdä uskottavammaksi, että sankari tai päähenkilö voi suoriutua tehtävästä.

Vastustaja on peruspahis, jolla voi olla myös apujoukkoja. Pahiksen on oltava vähintään yhtä voimakas, älykäs ja taitava kuin sankarin. Vastustajalla on kuitenkin jokin vaikeasti löydettävä heikkous, jota hyväksikäyttämällä se voidaan ehkä voittaa.

Luo tunnesiteitä henkilöiden välille. Sukulaisuus, työsuhde, rakkaus, verivelka, kunnia...

Jokin tapahtuma alussa sitoo henkilöt yhteen. Hyviä, mielikuvitusta kiihottavia tarinoiden lähtökohtia syntyy kun tapahtumapaikka ja itse tapahtuma eivät ole ihan itsestäänselvästi yhteensopivia.

Mörkö koulussa, hautajaiset maitokaupassa, erakko mediassa, stereotesti avaruudessa...

Henkilöt orkestroidaan tapahtuman alkutilanteeseen joka lähtee kuljettamaan tarinaa johonkin suuntaan, esitellään henkilöt nopeasti suhteissa toisiin, sillä pian... 

Äkkiä tapahtuu jotain, ja... esitellään samalla vielä vähän lisää, mutta nyt alkaa jo tapahtua...

Tapahtumat ja motiivi

Alussa tapahtuu jotain. Syntyy häiriö, se voi olla sattuma, jokin näennäisen merkityksetön, mutta epätavallinen tapahtuma. Jokin odottamaton asia toteutuu. Voisi siis odottaa että asiat menevät tiettyyn suuntaan, mutta juuri silloin tapahtuukin jotain muuta ja juuri se mitä ei voisi odottaa, tapahtuu. Tämä herättää paljon huomiota. Asioille löytyy yleensä nopeasti selitys tai syy, mutta miksei juuri sekin voisi olla jotain odottamatonta. 

Sattuma voi käynnistää tapahtumat, mutta ei voi olla ratkaisu. 

Nopeasti sattuma kuitenkin johtaa siihen, että ilmenee moraalinen ongelma, mysteeri, joka on ratkaistava. Jollei ongelmaa ole, ei tarinalla ole ratkaisuakaan.

Ongelma antaa motiivin toimia. Herätä voimakas tarve muuttaa asioita. Muutos on oltava aivan välttämätön.

On siis herätetty tarve, tai pakko tehdä jotakin. Vimmainen pyrkimys päämäärään. Intohimo. Pakkomielle. Päämäärä vain on kovin kaukana, eikä kukaan oikein tiedä miten siihen päästäisiin.

Syntyy aito epävarmuus: Toteutuuko tavoite ollenkaan ja jos, niin milloin ja miten ihmeessä?

Rakentamalla rakennetaan jännitettä.

Motiivit on hyvä ajatella myönteisen kautta:  

 - Poistan harmeja, hankin mielihyvää...

Tarkista että asiat ovat yleispäteviä, jolloin kuka tahansa voi ne ymmärtää. Tuo asiat lähelle, näin voisi oikeasti tapahtua ihan kenelle tahansa, täälläkin kotipuolessa. 

Termejä:

Hamartia on kohtalokas erehdys, joka kostautuu myöhemmin.

Anagnorisis Point of no return, teko jota ei voi perua.

Expositio altistuminen, tarkoittaa ensimmäisen näytöksen huippukohtaa, ensimmäiset pilvet kerääntyvät näytelmän taivaalle.

Sympatia on alunperin tarkoittanut myötäelämistä.

Yleispäteviä teemoja, joista helposti löytää myös niitä moraalisia ongelmia, ovat vaikka menestyminen, rakkaus, kosto... siis sellaisia yleisinhimillisiä ja tuttuja tunteita, jotka jokainen on kohdannut, tai tulee kohtaamaan joskus.

Ensimmäisen näytöksen tärkeimmät toimivat henkilöt ovat subjekti, eli päähenkilö ja lähettäjä joka antaa tehtävän. Vastahenkilö voi siis auttaa päähenkilön kuvaamisessa.

Tehtävä ei olisi vaikea ilman vastustajia, ehkä mahdoton ilman auttajia tai sankaria. Objektin on myös tultava selväksi ja yleensä tehtävä sisältää myös vastaanottajan. Vastustajista, luovuttajasta ja auttajista ehkä vasta puhutaan, mutta sekin on esittelyä, eivät sitten tule niin yllätyksenä, vaan on pikemminkin jotain mitä odottaa.

Aikaakin pitää käyttää, vaikka onkin paljon asioita. Kokonaisrytmin rakennus alkaa jo heti alussa. Alku vertautuu aina loppuun. Jotain tulee muuttumaan, alussa luodaan sellainen uskottava perustaso, josta pitää vielä olla varaa kiihdyttää.

Icebreaker. Jäänsärkijä. Asenne on alussa aina vähän varautunut. Mitä tää nyt on? Olisi hyvä jos joku henkilö heti alkuun näyttäisi, että kyse ei ole animoiduista roboteista, tai nukeista vaan ihan oikeista ihmisistä, joilla on järki tallella. (Etenkin jos kyse on nukke-animaatiosta). Joku aidosti hauska sattumus, persoonallinen tokaisu tai tapa toimia, jonka yleisö voi tunnistaa aidoksi.

Epälineaarisen tarinan aloittaminen

Mistä se (mitä tässä ollaan tekemässä) alkaa? 

Miten sinä löysit elämäsi vaikuttavimman tarinan?

Ahaa, tuossahan on tuommoinen...  Onko se mainos, linkki, flyeri, vai mikä? ...ja joku kiinnostuu näkemästään niin paljon, että seuraa johtolankaa kunnes saa selvän mistä oikein on kyse, ja lopulta jos kaikki on mennyt hyvin (tarinan kannalta), seuraa jopa sinne asti että miten se tarina päättyy. 

Jos tarina on hyvä ja tehnyt vaikutuksen se joku saattaa miettiä sitä jonkin aikaa, ehkä palata takaisin, ehkä suositella jollekulle, joskus oikein mestarillinen tarina tekee ihmiseen jopa koko elämän mittaisen vaikutuksen. Tai päätyy vaikka klassikoksi johon palataan sukupolvesta toiseen. 

Keskellä sitä kaikkea, aivan kuin se olisi odottanut...

Tekijän näkökulmasta homma alkaa jo paljon aiemmin. Siis jo sieltä missä se ei ole vielä alkanut. Esim sieltä missä se mainos, linkki tms. sijaitsee.  On olemassa jokin tausta tai ympäristö, jossa kerronta tulee tapahtumaan / alkamaan... ja sieltä se pitäisi siis sitten jotenkin erottua ja se pitäisi edes huomata. 

Sen ihan ensimmäisen vaikutelman pitäisi heti kertoa jotakin siitä mistä kokonaisuudessa on kyse. Se herättää nimittäin odotuksia, ja sen teoksen olisi sitten vastattava niitä odotuksia edes jotenkin. Jos odotukset on liian korkealla, seuraa pettymys. Jos taas annetaan odottaa liian vähän, on oltu turhan vaatimattomia.

Näkymättömät bussissa

Tosikertomuksessa kaksi kaveriani istuivat bussissa,  tavallisessa aamuruuhkabussissa menossa töihin, niinkuin joka aamu. He eivät paljastaneet kenellekään tuntevansa toisiaan, nousivatkin eri pysäkeiltä. Melkoisen rykimisen jälkeen toinen heistä ilmaisi olevansa janoinen, "Aaargh, olisipa lasi vettä. Ja toinen taas siihen että "saisiko olla lasi raikasta vettä? Ehkä semmoinen jossa on oikein jäitä?" - Todellako? Kyllä kelpaisi semmoinen. Ja niinpä kaveri ottaa povitaskustaan lasillisen vettä, jossa on mukavasti jäitäkin. Onnellisena janoinen juo veden ja palauttaa kiitollisena lasin vierustoverilleen, joka sujauttaa sen takaisin taskuunsa. Ja bussimatka jatkuu muuten normaalisti. Ehkä pitää kuitenkin tässä yhteydessä mainita, että toinen kaveruksista tuli myöhemmin kuuluisaksi Luikuri Tattisena, eli Taikuri Luttisena. Eli kaverit olivat jo tuolloin esiintymisen ammattilaisia. 

Tässä kokeiltiin niin sanottua näkymätöntä teatteria, jossa esityksen yleisö ei siis välttämättä koskaan oivalla tai tiedosta nähneensä esityksen. Ympäristönä toimii arkinen tilanne ja tarkkaavainen katsoja tunnistaa esityksen elementit esim liioitellun kohteliaasta dialogista ja yllättävästä käänteestä. Mutta ehkä voi myös olla että joillekin koko homma jäi mysteeriksi: Noin voi siis tapahtua ihan oikeasti, että jollakin nyt sattui olemaan lasi vettä taskussa.

Kehystys erottaa jotakin jostakin

Piilomainonta pyrkii sulautumaan tekstiin kokonaan. On lain mukaan väärin, jos mainos ei erotu varsinaisesta asiasta, sillä mainonnan tehtävä on yksinomaan kaupallinen. Asiat taas ovat niitä epäkaupallisia ja sinällään kulttuurisesti arvokkaita.  

Itse ajattelen kylläkin mainoksen olevan osa kulttuuria ja etenkin ajankuvaa, mutta juu allekirjoitan että mainoksen ei ole tarkoitus olla sisällä teoksessa, joskaan sitäkään ei voi täysin estää. Tuotteita tarvitaan esim tarpeistossa jne. Tällöin tosin puhutaan ns. product placementista joka on eri asia mutta tietysti myös tärkeä osa esim TV-bisnestä. Kylmä tosiasia on että esimerkiksi sarjoissa näkemäsi muodikkaat vaatteet, autot ja kellot, sun muut esineet on pääosin valmistajilta saatu ilmaiseksi, tai jopa kilpailutuksen jälkeen otettu mukaan maksua vastaan. Voidaan myös toisaalta ajatella, että kaikki teksti sisältää piilomainontaa, jos se sisältää asiaa, ollaanhan aina jossain mielessä kauppaamassa ainakin jotakin käsitystä, suuntausta, tyyliä tai ajattelutapaa. Brandi markkinoinnissahan suuri idea onkin että tuote mielletään liittyväksi johonkin isoon positiiviseen ajattelusuuntaukseen. Näin lopulta mainos leviää ilmaiseksi, kun siitä itsestään tulee esim menestyksen tai edistyksellisyyden merkki.

Takaisin asiaan. Mainoksen pitää siis kuitenkin erottua tekstistä jo lainsäädännönkin mukaan.

Teoksen, jutun tai tarinan on myös samalla tavalla rajattava itsensä irti ympäröivästä todellisuudesta, jotta se voidaan ymmärtää oikein. Ehkä juuri tästä syystä tauluissakin on perinteisesti ollut kehykset.

Entäs kun osa pitää upottaa kokonaisuuteen

On myös tilanteita joissa juttu on nimenomaan suunniteltu tiettyyn kontekstiin, käytettäväksi vain tietyssä tilanteessa ja ympäristössä, jolloin merkittävä osa sen voimaa ja toimivuutta tulee juuri siitä ympäristöstä. Tällöin voidaan ajatella että se tarkoituksellisesti upotetaan osaksi kontekstiaan, mutta tällöin se siis eroaa siitä sisältönsä ansiosta. Voidaan myös ajatella että teos muuttuu ympäristönsä osaksi tai moduuliksi ja menettää näin itsenäisen teoksen aseman. Osa onkin kuten näytös tai kohtaus esityksessä. Uskottava ja saumaton upottaminen onkin silloin yksi kriteeri, jotta teoksen ja/tai sen osan vaikuttavuus ei kärsi.

Huomio herätetään kehystämällä ja kontrastilla

Normaalitilanteessa kuitenkin ensin erottaudutaan ympäristöstä ja saavutetaan yleisön tarkkaavaisuus. Herätetään huomio. Kuinka se tapahtuu, riippuu siis tietysti siitä missä ollaan. 

Jos ympärillä on liikkuvia ja ääntelehtiviä objekteja ja hälinä on melkoinen, voi olla hyvin huomiota herättävää kun ei tehdä mitään. Ehkä on rauhallista kuin luonnossa, tuuli puhaltelee, lehti putoaa, laine liplattaa. 

Rauhallisessa ympäristössä voi taas jonkinlainen äkillinen liike, valonvälähdys, sopiva ääni tms. tulla kysymykseen. Energinen ja nopea rikkoo rauhan ja vie huomion hyvin tehokkaasti.

Kulmikkaassa ympäristössä kaari tai pehmeä linja saattaa erottua hyvin.

Kaarevassa ympäristössä ehkä päinvastoin kulmikas jne.

Etsi siis jonkinlaista vastakohtaa ympäristölle. Mutta ota jotakin myös mukaan, muodoista, väreistä...

Mieli uskoo mielellään, että vaatekomeron takaseinän kautta pääsee Narniaan.

Narnia ilman kulkuaukkoa... ei vain toimi !

Aloitustyyppejä

Ensimmäinen tapahtuma on koukku ja sen ympärillä on ihana lihava mato. 

Anna siis myönteinen ensivaikutelma... 

Ajankohtainen: - Tällaisina aikoina on aina...  Nyt kun... Kuulin juuri, että...

Henkilökohtainen: - Lapsena luulin... olen aina ollut...

Paradoksi: - Tiesitkö: totuutta ei voi todistaa todeksi ilman totuuden määritelmää !

Määritelmä: - Multimediateoksen on oltava vuorovaikutteinen, muuten se olisi vain audiovisuaalinen.

Kaksi mahdollisuutta:  Kumpi olisit? Sherlock vai Watson? 

- Pitäisikö sinun mielestäsi alussa olla jokin retorinen kysymys? 

Jopa vitsi tai kasku, jos se todella liittyy asiaan... no, ok, siis jos on tarkoitus mokata heti kättelyssä...

Aloituksen funktiot

Kerro suoraan, taloudellisesti ja tehokkaasti mistä on kysymys:

Tapahtumapaikka (ja -aika), 

Esittele kaikki henkilöt ja tilanne.

Perustunnelma voi välittyä ihan jo värimaailman kautta ja perus muodoista.

Aloitusta ei siis useinkaan kirjoiteta ihan ensimmäiseksi, 

joten sekin on siis hyvä tietää jo ennenkuin aloittaa kirjoittamisen...

Lex Nokia ampuu itseään jalkaan

Pirteän positiivinen ja väsymättömän energinen kokoomushallituksemme siis ajoi läpi ns Lex-Nokian ja pian työnantajasi urkkii lain voimalla sähköpostiviestejäsi. Nythän se on siis vieläkin laitonta, vaikka taitaakin olla jo yleinen käytäntö. Lakiesitys tarvitsee vielä presidentin hyväksynnän.

Ketterän sopeutumisen filosofia

Ei pidä masentua. Kun sinä itse teet asiat oikein, väärintekijät ovat edessäsi voimattomia. Toisin sanoen ja tarkemmin ajatellen työntekijän kannalta Lex Nokia ei ole välttämättä huono asia ollenkaan vaan kääntyy lopulta oikeastaan työnantajan omaan nilkkaan. Etenkin kun vaikuttaa vahvasti siltä etteivät työnantajat ole kiinnostuneita kryptografian historiasta ollenkaan, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

Käännät asian eduksesi seuraavalla logiikalla:

1. Olet tietysti haluttu työntekijä joten työnantajasi etsii vinkkejä aiotko lähiaikoina vaihtaa työtä. 

- Miksi olisit työssä jossa haluat vain haukkua työnantajaasi sähköpostissa? 

- Jos olisit yritysvakooja tietäisit luonnollisesti jo valmiiksi, ettei sähköpostia voi käyttää sellaiseen.

- Jos sinulla on työaikanasi kovin paljon aikaa yksityisviesteihin, olet varmaan jo aika korkealla ravintoketjussa, pääministeri tms. joten tämä ei koske sinua.

2. Kun sinua kosiskellaan toisesta työpaiksta, jossa esim kaverisi/kolleegasi on jo töissä. Mietit voitko jutella asiasta avoimesti sähköpostissasi ollenkaan, tottakai, älä ota stressiä. Oikeastaanhan se on jopa suotavaa, voisitte jopa sopia asiasta että näinhän me juuri tehdäänkin. Ehkä ei ihan kaikkea, mutta jos esim sen verran että asia on arvattavissa. Pieni salamyhkäisyys tekee viestistä mielenkiintoisemman.

Asioista sopiminen ja jutteleminen esimerkisi ilman sähköpostin käyttöä ei ole mitenkään laitonta, tällöin voidaan sähköpostissa esim vain viitata keskusteluun. Miksi molempien tuntema asiasisältö pitäisi kirjoittaa viestiin? Sehän olisi omituista. 

Se että viestintän käytetään sähköpostia saa asian ilmeisesti työnantajataholle vaikuttamaan salamyhkäiseltä ja peitellyltä, tämä voi johtua siitä että työnantajasi ei suoraan kerro sinulle lukevasi sähköpostiviestejäsi, vaan haluaisi vain että se on laillista.

3. Varsinaisesti ei siis tarvitse välttämättä tehdä mitään. Saat sovitusti tai spontaanisti sähköpostia, jossa asiaan ( mahdolliseen työpaikan vaihdokseen ) viitataan vaikkapa epäsuorasti, puhutaan ehkä paremmasta palkkatasosta tai mitä nyt sitten puhutaankin niin kuitennkin yleensä varmaan jostakin asiasta, joka voisi olla paremmin kuin nyt. Sana palkka on varmaan tässä se avainsana, sen on esiinnyttävä jossakin, jotta työnantajan hakukone löytää viestin.

4. Jos tietojasi urkitaan saat pikaisesti palkankorotuksen tai ylennyksen ja asemasi paranee.

5. Nyt tiedät, että sähköpostiasi urkitaan, sinun ei tarvitse edes kysyä asiaa. 

Voit kokea olevasi haluttu ja tärkeä työntekijä. Tiedät että työnantajasi pitää sinusta huolta.

6. Jos tietojasi ei urkita, voit rauhassa jatkaa ja löydät ehkä piankin paremmin palkatun duunin ja ehkä myös samalla sellaisen työnantajan joka osaa pitää kiinni työntekijöistään ja ajaa heidän etuaan urkkimalla sähköpostiviestejä. Jatkat samaa rataa ja palkkasi nousee nousemistaan.

7. Joka tapauksessa urasi jatkaa nousujohteista kulkuaan.

Onko työnantajallasi varaa enää olla lukematta sähköpostiviestejäsi ?

- Riippuu tietysti siitä paljonko rahaa he sijoittavat sähköpostien lukemiseen ja siitä seuraaviin palkankorotuksiin. Myös pidemmällä aikavälillä lain palkkoja nostava inflaatiovaikutus voi olla yllättävä.

Toisaalta saman lain pohjalta voidaan kuka tahansa lavastaa yritysvakoilijaksi, joten ellet sitten hoida hyvin uutta tehtävääsi sinut voidaan tietysti korvata toisella. Tai sitten kun firman rahat on menneet urkintaan, sen sijaan että ne olisivat menneet töiden tekemiseen.

Saapa nähdä meneekö presidentin hyväksynnästä läpi, kun taitaa laki olla vieläpä ihmisoikeuksia polkeva. Yritysvakoiluahan tämä laki ei aidosti todellakaan estä.