Totuus

Lähiöfilosofin viisastelua

Olikohan viisasta... mutta ajankulukseni tosiaankin googletin, että mitä se nyt sitten on se viisaus: 

Tietokone kertoo vastauksen muutaman sekunnin päästä... 

Hassu tunne. Ihankuin pienenä kuvitelmissani, silloin kun ei vielä oikeata tietokonetta oltu nähtykään näillä leveysasteilla... Itse tein ekan tietokoneeni maitotölkistä. Oli siinä sähkötkin: patterilla toimiva sähkömoottori työnsi paperia rullalta ulos kyljessä olevasta aukosta kun nappia painoi.  (Näytöt tulivat vasta myöhemmin, aluksi oli vain tulostimia, en tuolloin edes kuvitellut että tietokoneessa pitäisi olla näyttö). Litteä paristo ja pieni punainen kytkin sai pienen punaisen lampun syttymään, se oli vain koristukseksi, kuten se ihan turha kiemurainen johtokin siinä ulkopuolella.  Joskus myöhemmin leikittiin siten että yksi istui isossa pahvilaatikossa ja oli tietokone. Muut kyseli ulkopuolella totuuksia, joita tuli luukusta lapulla tai jopa puheena. Robottiakin leikittiin paljon...

Ja naurettiin... Miten muka joku kone osaisi mitään vastata... Mutta jotenkin silloin ajateltiin niin, että jos olisi tietokoneen valitsema vastaus, sen olisi pakko olla totta. Konehan on tunteeton, joten se ei ole ilkeä, eikä siis yritä valehdella. Tuntui huijaamiselta että kirjoittaa vastauksen valmiiksi ja sitten joku vain pyytää sitä ja saa sen. Mitä kone-ajattelua siinä muka tarvitaan... yhtä hyvin voisi ottaa kirjan hyllystä.

Siirtymättä lainkaan paikaltani kirjahyllylle, pääsenkin lukemaan aiheesta ihan suomeksi - wikipediasta.

Usko tai älä!

Yllättävä tosiasia iskee päin pläsiä: Että mitä? 

Totuutta ei voi kertakaikkiaan todistaa todeksi. Onko tämä totta ollenkaan?

Ja tämä on sitäpaitsi tiedetty jo pitkään, mutta kukaan ei muka osaa tehdä asialle mitään, joten ollaan vain oltu ihan hiljaa asiasta, jos se vaikka menisi ohi. Mitä touhua... ja länsimainen tiede vain porskuttaa kuin ei olisi mitään tapahtunut... vaikka eikös tässä ole nyt vähän tuo tieteellinen pohja pudonnut kaikilta aksioomilta.

Wikipedian mukaan viisaus liittyy filosofiaan ja on määritelmällisesti kyky tehdä päätöksiä ja tekoja näillä päätöksillä ja teoilla pitää sitten vielä olla seuraukset, jotka ovat "yleisesti hyviä". Mitä se "yleinen hyvä" on, sitä ei tässä yhteydessä kuitenkaan kerrota. No, okei, viisaus on siis laajasti käyttökelpoista tietoa.

Lisäksi erityisen tieteenalan: tietoteorian mukaan viisaus olisi (hiukan hämärästi) melko korkea tiedon oma tasonsa, erotuksena alemmista tasoista kuten: Data, informaatio, tietämys ja ymmärrys...

Joo. Tämän minä ymmärrän ja suomalaisena joudunkin sananmukaisesti todellakin ymmärtämään perusteellisesti, joten tarkastelen, kääntelen ja katson asiaa joka puolelta, ikäänkuin ymmm... ympäröin sen.  Vastaavasti ruotsalainen (försto) seisoo asian edessä, ja englantilainen alla (understand)... kääntelemättä, ymmärtämättä sanan täydessä merkityksessä, ja tästä nyt ei sitten kannata mitään rotuoppia lähteä päättelemään. No saapi sitä olla hiukkasen ylpeä omasta kielestään edes.

 - Suattaahan se olla, mutta suattaahan se olla olemattakin, sano savolainen.

Tosiasia taas on asiaintila, seikka, fakta, tosi väittämä, jolle on todellisuudessa vastine. 

Sitä ei (kuten valhetta) siis ole kuviteltu eikä keksitty. Sen voi todistaa.

Miten sitten sellaisten asioiden kanssa joita ei voida empiirisesti todistaa, kuten abstraktit asiat, esim totuus.  Gödelin epätäydellisyyslause sanoo jopa, ettei totuutta sinänsä voida saavuttaa minkään järjestelmän sisällä. 

Se on määriteltävä järjestelmän ulkopuolella. En kylläkään ihan ymmärrä miksi, mutta niin se sanoo, Gödel. Pitänee vain uskoa, saattaahan se olla niinkin.

Ja tämänkin minä (ihme kyllä) ymmärrän: Totuus on itsessään kehäpäätelmä. 

Totuutta ei siis voi määritellä, eikä todistaa ilman totuuden määritelmää itseään.

function totuustesti (teesi):Boolean { // fiktiivinen AS3 koodinpätkä... ei arvoa todellisessa käytössä

if (teesi) return true;

}

Siis totuutta ei tieteellisessä mielessä oikeastaan voi olla, toisin sanoen: jos totuus siis olisi tieteellisessä mielessä totuus se samalla kumoaisi itsensä kehäpäätelmänä. Tosi totuus kun pohjaa samaiseen totuuden käsitteeseen, niin soppa on valmis. Eli totuutta ei voida aukottomasti todistaa todeksi puolesta eikä vastaan. Koska... no juuri siksi... koska... aina voidaan epäillä. 

Ajattelen, siis olen. Sano René. 

Ainoa asia mistä itselläni on välittömiä todisteita on se että ainakin minä olen olemassa. 

Tai luulisin olevani, ei kai tietenkään mikään nyt ihan varmaa ole. Voihan ainakin teoriassa olla niin, että tämä kaikki on jonkun toisen unta ja itse vain luulen todellisuudeksi kaiken kokemani. 

Mutta uskoisin melko varmasti olevani ihan itse olemassa, voisiko minulla olla lapsia muuten, voisiko vaimoni hermostua tällaisesta jaarittelusta ja hiustenhalkomisesta, ellen todellakin tekisi sitä. Ja on kyllä pahuksen kiero uni, tästä ei selvitä pikku nipistyksellä...  

En voi uskoa että kukaan näkisi näin sairaita unia, joten uskon tämän kaiken olevan totta. 

Totta onkin ehkä kaikki se mikä vain uskotaan todeksi, tai  

se mikä on totta on sitä ainoastaan jostakin näkökulmasta ajatellen. 

Näin ollen erimielisyydet ovat siis joko järjettömiä tai 

voidaan vaihtoehtoisesti olla ja ehkä tulisikin olla erimieltä ihan kaikesta ja kaikkien kanssa. 

Totuus onkin kaiketi loppujen lopuksi vain politiikkaa, jolla kukin ryhmä ajaa omaa etuaan suhteessa muihin. Totuus on vain valtakamppailun perusväline: Jos et ole väitteemme puolella olet meitä vastaan. 

Kuulostaa tutulta ja jopa uskottavalta, mutta onko siinä tosiaan koko totuus?

Lopullinen totuus

Eikä tämäkään siis voi olla totuus, koska tottahan on siis se että jos totuus on, sitä ei ole.

Hauskaa, joku varmaan hyökkää tätä kirjoitusta vastaa ja väittää tätä valheeksi, onhan totuus kuitenkin oltava jossain... 

Aivan. Olet oikeassa, tai no... ainakin jossain mielessä... Juu...Valehtelin, valehtelin, vaikka yritin pysyä totuudessa... se vain ei enää onnistu mitenkään... 

Valhetta tämäkin on kaikki, koska mitään totuuttahan ei tieteellisessä mielessä voi todistettavasti olla... olen pahoillani ja toivoisinkin, että joku aukottomasti todistaisi minun nyt olevan ihan väärässä.

Kaikki, siis ihan kaikki on lopultakin vain suurta humpuukia...

Mutta jos jokin toimii sitä voi käyttää... koska jos mitään ei voida todistaa, ei voida paljoa vaittää vastaankaan...

Elämme arvottomuuden nousun aikaa. Ehkä tämä liittyy siihenkin. Arvot on hukassa, koska niitä ei voi todistaa tieteellisesti. Oukei beibi, oukei... Edes tiedettä ei voi todistaa tieteellsesti, sekin on uskon varassa.

Seuraavaksi siirrymmekin etsimään totuutta perusmyyteistä.

Oravaorjat

Työn orjat modernilla aikakaudella

Kiinan muuri, pyramidit, dachaun luolastot. Ihmisen aikaansaannoksia eri aikakausilta. Kautta aikojen ovat ihmiset osanneet käyttää ihmistyövoimaa luodakseen erikokoisia rakennelmia. Osa niistä on niin vaikuttavan suuria että ne ovat ihmeellisyydessään jääneet historiaan. Voimme hiljentyä niiden edessä ihastelemaan ihmisen vaikuttavaa voimaa. 

Tiedämme että nämä rakennelmat on rakennettu palkatta. Niiden rakennuttaja on aikanaan saanut osakseen mielistelyä, palonsekaista kunnioitusta, ja jäänyt historiaan hirmuhallitsijana, mutta varsinaisen työn tehneet käsityöläiset, kantajat, betoninsekoittajat, muurarit ja kaivajat,  työn oikeat tekijät ovat meille nimettömiä sankareita. 

Antiikin aikaan orjia käsiteltiin todennäköisesti huonommin kuin eläimiä. Motivaatio tuskin oli korkealla. Olisivatko pyramidit mahdollisesti tätäkin vaikuttavampia jos egyptiläiset olisivat osanneet motivoida orjiaan. En tiedä saattoivat he osatakin. 

Kuva viuhuvasta ruoskasta on kuitenkin iskostunut tajuntaani ja mielikuva tyytyväisestä orjasta loistaa poissaolollaan. 

Katedraali ja monumentti

Keskiajalta olen kuullut tarinan jossa tyytyväisen oloinen työmies tekee työtään innolla, kun toinen silminnähden kärsii. Tyytymättömältä kysyttiin mitä hän tekee, ja hän vastasi tyhmään kysymykseen kantavansa kiviä. Tyytyväiseltä kysyttiin myös mitä hän tekee, mutta hän vastasi tekevänsä katedraalia. Tämä tarina kuvaa uskon ihmeellistä voimaa ihmisessä. Loistava tarina on varmaan tehostanut työskentelyä merkittävästi. Ehkä kristityt orjuuttajat ajattelivat oikeasti tekevänsä hyvän teon orjuuttaessaan ihmisiä kirkkojen rakentamiseen. 

Miksei sama sitten pätisi egyptissäkin. Kaikki me diggaamme faaraota ja siksi jaksamme tehdä hänelle ison haudan.

Sorron yöstä markkinointiretoriikkaan

Moderni aika on tuonut uudenlaisia haasteita orjuuttamiseen. On työväenliikettä ja ammattiyhdistyksiä, lakkoja ja mellakoita. Siksi on keksitty erilaisia menetelmiä joilla orjat voidaan motivoida hommiin: Tehdään esim  minimipalkkasopimuksia, on sovittu lomista ja viisipäiväisestä työviikosta. Vastineeksi orjat ottavat pankeista korollista lainaa jolla rahoittavat asuntonsa ja viestintävälineet, joilla heidät saa kiinni ympäri vuorokauden. 

Tämä on synnyttänyt jopa uusia aloja, kuten markkinoinnin jolla orjat saadaan itsekin ostamaan niitä tuotteita joita he tekevät. Orjista on tullut ostovoimaa teollisuuden rattaiden öljyämiseen. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen että orjilla voi olla jopa korkeampi elintaso kuin aikoinaan heitä orjuuttaneilla. Tosin nykyrikkaita orjuuttajia on sitten vastaavasti jo niin paljon, ettei oikeastaan ole enää mikään juttu olla miljonääri. 

Uskonnollinen retoriikka on lähes kadonnut työkulttuurista, vaikka vannoutuneita uhrautujia, evankelistoja ja eri alojen raamattuja vielä löytyykin. Mutta nykyään pelastuu, pysyy trendikkäänä ja saa vapahduksen ostamalla tuotteita joissa on oikeanlainen logo. Merkkiuskollisuus muistuttaa kyllä jossain mielessä uskonnollista kuvanpalvontaa, nuorten kesken voi olla jopa pienimuotoisia uskonsotia tai ainakin riitoja eri merkkituotteiden välillä.

Kannustin ja loukku

Orjuudesta ei tietenkään enää edes puhuta vaan puhutaan työyhteisöstä, ilmapiiristä, kannustimista ja asiantuntijajohtajuudesta jne. 

Kannustin sanana tulee hevosen ohjaamiseen käytettävästä piikistä, joka kiinnitettiin saappaaseen, mutta jonka käyttö on lopetettu eläintensuojelun nimissä. Nykyään se tarkoittaa vaikkapa rahapalkintoa, jota ei saa ellei käyttäydy siten, että firma ja sen omistaja-orjuuttajataho rikastuu tehokkaasti. 

Kannustinloukku taas on sellainen, ettei oikeastaan kannata alkaa tehdä edes palkallista työtä, koska menettäisi niin paljon etuja jotka on myönnetty ihmiselle työttömyyden kohdatessa. Edut saa vain tekemättä mitään, jos ryhtyy töihin edut menettää heti. 

Onni on tulevaisuudessa

Nykyorjat ovat vapaita ja onnellisia kuin lattiakanat. Kaikki tämä surffailu, deittailu, feissailu ja dataaminen pelaamisen ohessa täyttää nuorten päivät. Harva meistä kuitenkaan ymmärtää, että näin tehdessämme me toimmme kuten lypsykarja joka tyytyväisenä märehtii ahkerasti syömäänsä ruohoa. Kohta meidät lypsetään kun heidät on ensin jaettu kuluttajasegmentteihin ja kartoitettu kulutustottumukset sekä alttius erilaisille markkinointitoimenpiteille. 

Jos sama energia, mikä nyt on jo pistetty turhien tuotteiden mainostamiseen olisi käytetty vaikkapa globaalin kielen opettamiseen, meillä ei olisi enää kieliongelmaa. Yhdenkin monikansallisen yrityksen vuosituotolla voitaisiin kertaheitolla ratkaista nälänhätä ja koulutusongelma maailmanlaajuisesti. Jo tämä pelkästään vähentäisi sotimisen tarvetta niin paljon, että siitä saatava hyöty moninkertaistaisi sijoituksen vaatiman rahamäärän. Puhumattakaan seurannaisvaikutuksista, jotka saattavat ylittää tämänhetkisen kuvittelukynnyksen, eli mennä niin sanotusti yli hilseen meiltä useimmilta.

Toisaalta kuka haluaa sellaista tulevaisuutta, jonka kuka tahansa osaisi jo nyt kuvitella.

Tulevaisuus on unelma, jossa kaikki ovat rikkaita, ongelmattomia, onnellisia ja pukeutuneet valkoisiin. Toisin kuin nyt, sillä nykyajassa pukeudutaan mustaan.

Osaamme kuvitella menneisyyttä ja aikahan kultaa muistot. Tiedämme, että ongelmat eivät poistu, ellemme tee niille mitään. Jonkun johtajan on sanottava meille mitä pitää tehdä. Ja johtajan on oltava vahva, jotta me tottelisimme. Ellei käskyä kuulu, emme tee mitään. Joten odotellaan, että joka kymmenes vuosi tulee joku joka sanoo mitä tehdään.

Kapina on bisnestä

Olemme orjia. Emmehän me nyt tyhmiä ole ja emme me nyt rupea ilmaiseksi mitään tekemään ellei ole pakko. Pakottakaa meidät tekemään niin teemme vaikka katedraalin tai pyramidin, mutta emme tietenkään vapaaehtoisesti. Olen orjana mutten orpona.

Rikkailla kun ei ole oikeita ongelmia, he saattavat kehittää ongelman vaikkapa siitä, että eivät saa aidosti olla kapinallisia. Tyyliin: Mikä erivapaus vain vasemmistolla on olla katu-uskottava ja kapinoida? Niinpä Che Guevara -rintanappibisnes kukoistaa ja farkut on jalassa kaikilla. 

Skeemageneraattori

Mikä on skeema?

Vitsi on eräs skeema. Vitsinhän tunnistaa yleensä vitsiksi. Silloin on käytössä vitsin skeema.

Jokin vitsityyppi on myös skeema. Esimerkiksi jos vitsi alkaa: Olipa suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen... Voi jo arvata että kukin tekee vuorollaan jotakin ja viimeiseksi yrittävä tekee jotakin yllättävää. Yleensä se on se oman kulttuurin edustaja, joka sitten päihittää muut joko nerokkuudellaan tai hölmöydellään. 

Skeema tuottaa itsestään kopioita ja versioita, kunnes niitä on vaikka kuinka paljon ja skeemasta tulee yhteistä perinnettä. Skeemoja löytyy joka lähtöön, esim: lääkäriromanssi, dekkari, avaruustarina, skifi, pakina... skeema voi myös kehittyä formaatiksi kuten tv-sarjat, sketsi-showt, kisat, visailut, reality-showt, yms.

Skeema on konsepti, joka on hyväksi havaittu käytäntö. Se on yleisesti käytössä ja toimivaksi todettu. Yleensä skeeman kyllä tunnistaa, jos on ahkera kirjallisuuden ja tarinoiden kuluttaja ja etenkin jos tykkää tarinoiden kehittelystä. Joskus skeemalle on vaikea antaa nimeä ja joskus onneksi näkee jotakin uutta, sellaista mitä on hyvin vaikea sijoittaa mihinkään raamiin. 

Sellaiset tarinat ovatkin kiehtovimpia. Olennaisinta niissä on ehkä se että loppuratkaisua ei osaa ennustaa, odottaa, eikä ennalta arvata. Sellaiset tarinat maistuvat elämältä, tekevät levottomiksi tai ainakin herättävät ajatuksia.

Skeeman hajottaminen

Skeema myös rajoittaa ajattelua, tai ainakin suuntaa sitä. Jos kehitän tarinaa ja huomaan sen olevan skifiä, oma mielikuvani skifistä alkaa ohjaamaan tarinaa muistuttamaan jo koettua ja vanhanaikaista, perinteistä skifitarinaa. Tai jos tarinassani alkumetreillä tapahtuu rikos, se voikin muuttua dekkariksi ja sitten yhtäkkiä jo ollaankin punomassa perinteistä salapoliisitarinaa. 

Ei näin. On hylättävä skeema ja rikottava se tai vähintään ruvettava skeemarikkuriksi, jotta saisi jotakin aidosti uutta aikaan. 

Skeemojen käyttö ideoinnissa

Mitä jos suunnittelisi skeemageneraattorin? 

Siis minkä? No, sellaisen aparaatin, joka tuottaa jo olemassa olevista skeemoista vaikka risteyttämällä uusia? Ensin siihen syötetään skeemoja ja sitten se arpoo kaksi ja risteyttää ne.

Yksinkertaisimmillaan ihan vaan skeemojen nimiä otetaan listasta ja pannaan sitten peräkkäin, kuten yhdyssana. Suomen kielessä tämä ainakin voisi toimia. Kokeillaan:

Skeemat: (testiversio, vain muutama kokeeksi... näissä kaikissa voisi lukea perässä määre: -tarina.)

dekkari, skifi, historia, länkkäri, kung-fu, agentti, poliisi, sota, bändi, lääkäri... 

Yhdistettynä randomina tulokset olisivat esim:

Länkkäridekkari

sotabändi

länkkärilääkäri

poliisiskifi

kung-fudekkari

agenttisota

bändisota...

Hmm... selvästi mielikuvan kannalta silläkin on merkitystä kummassa järjestyksessä sanat tulevat: Bändisota vai sotabändi.

Eli rupeavatko muusikkoryhmät taistelemaan keskenään vai ovatko sotilaat perustaneet keskuuteensa alaryhmiä, jotka lisäksi ehkä musisoivat.

Osa on selvästi jo tehtyjä ja nähtyjä, kuten skifipoliisi, tai kung-fudekkari, eli idea ei sinällään taidakaan olla uusi. Haa. Sehän ei pätkääkään vähennä idean arvoa vaan vain todistaa että idea toimii, koska sitä on jo käytetty, siis tätähän ideaa kannattaa nimenomaan käyttää. Käyttäähän sitä muutkin.

Skeemoja pitää vain syöttää lisää... ja jospa tekisi kolmiosaisia... 

Ideageneraattori

Tervetuloa sirkukseen!

Ajatustehtaan ideageneraattori alkaa nyt pikkuhiljaa tuottaa ideoita, joita voi jatkokehitellä päässään tai tietysti mikäli rohkeutta riittää, täälläkin. Kun idea kehittyy ja alkaa olla liian kuumaa kamaa, pistetään sitten ovet kiinni ja sulkeudutaan kabinettiin pohtimaan liiketoimintasuunnitelmia. Mutta ideatasolla kuljettaessa mielestäni avoimuus on viisautta.

Suomessa ei perinteisesti ole patentteja pidetty, vaan muut tyhmemmät kansat, jotka eivät itse mitään keksi, käyvät suomesta ottamassa fiksut ideat ja sitten patentoivat ne muissa maissa. Näin on käynyt ainakin ilmatyynyalukselle ja kameran etäisyys asteikolle, mutta varmaan monelle muullekin...

Saako näin tehdä?

Ideallahan ei ole tekijänoikeussuojaa, kuten esim. tällä tekstillä. Teksti on kulttuuria joten sitä suojaa erittäin ankara tekijänoikeuslaki. Varoppa vain lainaamasta tätä tekstiä jossakin mainitsematta lähdettä... Tekstissä esitetty idea, on kuitenkin vain idea, joten kun sanot vaikka ihan saman asian omin sanoin, minun tekstini säilyy koskemattomana ja esität vain sen herättämiä ajatuksia, jotka ovat tietysti ihan omiasi.

Siinä mielessä ideat ovat kuten sirkustemput, nekään eivät ole taidetta ja kulttuuria vaan ne voi rauhassa napata ja esittää ominaan jossain toisessa sirkusteltassa. Jostain luin, että Shakespearen teokset olisivat ehkä kadonneet, elleivät kilpailevien teattereiden käyttämät kopioijat olisi salaa kirjoittaneet niitä paperille. Shakespeare ehkä ohjasi suoraan näyttämölle, ainakaan hän ei tarkoittanut niitä pelkästään paperille painettaviksi, vaan kyllä sen kirjoiksi julkaisun tekivät sitten ihan eri henkilöt ja jälkeenpäin.

Minun ideani on tällainen:

Sen sijaan että ideaa haudotaan salaa jossakin, niin reilusti esitetään se: 

Kerrotaan se eteenpäin, jaetaan se ja julkaistaan, vaikka se olisi vielä seinähullu ja hiukan keskeneräinenkin. Jos sen joku sitten ottaa ja kehittää siitä toimivaa liiketoimintaa, sehän on vain hyvä asia. Vältymme silloin itse siltä ikävämmältä puuhalta, jota emme halua tehdä: tuotekehittelyltä ja markkinoinnilta, silti keksintö on synnytetty ja on näin hyödyntämässä koko maailmaa.

Näinhän se menee:

Idea -> Kehittely -> Keksintö -> Tuotekehittely -> Tuote -> Markkinointi -> Hyöty

Ideoita ei voi olla liikaa.

Onhan selvää että keskeneräistä ideaa aina vastustetaan, mutta yleensä silti jostain löytyy joku ihminen joka ymmärtää idiksen arvon ja osaa kehittää sitä hiukan eteenpäin. Kun lyödään viisaat päät yhteen, alkaa tapahtua vauhdilla. 

Www = World Wide Web (melkoinen keksintö itsekin) on luonnostaan tällainen paikka. Kuin luotu ratkaisemaan tällainenkin "ongelma, jota ei ole koskaan ollutkaan". 

Arvoisa yleisö ! 

Rummun pärinää: olkaa hyvä: CARD !

Ensimmäisenä ideana: ikäänkuin pesämunaksi kerron itse keksimäni CARD - systeemin. Se on yksinkertaisuudessaan: Pistä tietokone keksimään puolestasi.

Tässä ehkä keksiminen on tosiaan liian vahva ilmaus, ehkä: tuottamaan vaihtoehtoja sattumanvaraisesti. Itse voit sitten tehdä valinnan lukuisien vaihtoehtojen joukosta. Rajatusta joukosta valitseminen on yleensä huomattavasti paljon helpompaa kuin kaikkien niiden vaihtoehtojen tuottaminen, jotka olisivat mahdollisia. Voit tehdä sen useassa vaiheessa, ensin tuottaa ja valita suosikkeja, joiden joukosta sitten lopullinen valinta tehdään. Tai valita aluksi pohjaksi yhden vaihtoehdon, jota sitten parannellaan ominaisuus kerrallaan kunnes se muistuttaa sitä mitä ollaan hakemassa. 

Tosin tässä menetelmässä kaikkein mielenkiintoisin ominaisuus onkin mielestäni juuri mahdollisuus löytää sellaisiakin tuloksia joita oma mielikuvitus ei olisi osannut tuottaa. Siksi menetelmä toimii mielestäni odottamattoman hyvin.

Käytin tätä menetelmää tutkiessani ActionScript 3 -ohjelmointikielen graafisia ominaisuuksia. Sen sijaan, että hankalasti skriptin sisällä muutan parametreja yksi kerrallaan ja joiden vaikutuksen näen vasta kun olen kääntänyt ohjelman. Kirjoitinkin ohjelman siten, että se arpoo arvoja automaattisesti lähes kaikille parametreille. Lopputulos: testiohjelma vaivattomasti näyttää minulle sellaisiakin tuloksia, joita en olisi ikinä vaivautunut kokeilemaan käsin. Sattuman käyttäminen on aivan kuin lottorivin arpomista, ainakin se yksi kerta miljoonasta voi tehdä sinut äveriääksi, mutta sitä pääpottia odotellessa myös ne joka sadannes, tai - tuhannes lopputulos voivat olla yllättävän rikastuttavia. 

Oli huikaiseva kokemus kirjoitettuaan muutaman rivin nähdä miten tietokone tekee sellaisia virtuaaliesineitä, joita en tiennyt edes olevankaan.

CAD = Computer Aided Design

CAPS = Computer Aided Problem Solving

CARD = Computer Aided Random Design

 

Asiaa huumorista

Tunteeton ja älykäs herättäjä

Huono huumori on epä-älykästä eikä herätä minkäänlaisia tunteita. Ei loukkaa, ei kosketa, eikä siis paljon naurata. Voi haukotuttaa ja ikävystyttää. Joskus harvoin kohtaa mahtavaa huumoria jossa jokainen sana valaisee ympäristön terävällä oivalluksella. Pelonsekaisin tuntein sitä kuuntelee ja toivoo ettei sanan säilä vain kovin pahasti osuisi itseen. Mutta kyllä se osuu. Ihmiseen meissä.

Hyvä huumori on tunteetonta, älykästä ja jopa yli-älyllistä. Onhan täysin mahdotonta olla hauska, jos yrität olla loukkaamatta mitään ihmisryhmää, sillä jokainen ihminen kuuluu ainakin yhteen niistä. Ja onko se nyt ihan oikein eläimiäkään kohtaan kertoa niistä vitsejä, ovathan ne luontokappaleita kuten mekin. Eli jos haluaa olla loukkaamatta, on parasta pysyä asialinjalla ja pukeutua huomiotaherättämättömästi.

Tosin kun tällainen vakava ja ketään loukkaamaton kiltti ihminen sitten joutuu julkisuuteen ja ihmisten ilmoille on hän ilman muuta tunteettomien ja älykkäiden humoristien helpointa riistaa. Hyvä, älykäs ja tunteeton huumori leikkaa kuin partaveitsi ja voi tietysti viltää kohdettaan kipeästi. Tämä voi olla humoristille vaarallista, etenkin jos kohde onkin hiukan yksinkertainen ja toimii sokeasti tunteittensa johdattamana, niinkuin inhimilliset ihmiset toimivat.

Historiaan jäävä johtaja

Poliitikkojen ja hengenmiesten ammattin kuuluu juuri vakavuus ja vakavastiotettavuus. Laske vitsikirjasta kuinka moni vitsi kohdistuu tämäntyyppiseen vakavaan hahmoon. Tuskin yllätyt kun kerron että kyllä niitä on enemmistö. Menestynyt poliitikko ymmärtää pilapuheiden arvon eikä loukkaannu niistä, nehän vain lisäävät tunnettuutta. Vasta silloin ihminen on todella kuuluisa kun hänestä kerrotaan vitsejä. Huumorin kautta ihminen voi jäädä historiaan paremmin kuin tekemällä hirmutekoja. 

Hyvä huumori on myös inhimillistä.

Muistamme taas olevamme ihmisiä ja tulemme asiasta tietoisiksi. Vitsailusta loukkaantuminen on toki inhimillistä ja antaa siis lisää aseita vitsinikkareille.  Vuorenvarma tapa jäädä historiaan tyhmänä ja ikävänä tosikkona on hyökätä pilapiirtäjän tai humoristin kimppuun tai teloittaa oma hovinarrinsa. Tämä ei siis suinkaan poista varsinaista ongelmaa, eli kohteen inhimillistä koomisuutta vaan todellakin korostaa ja lisää sitä.

Huumori on älykästä. Sen tappaminen on tyhmää. Liian tunteellinen ihminen ei pysty toimimaan järkevästi, vaan esimerkiksi loukkaannuttuaan kostaa verisesti.

Ei kovin johtajamaista toimintaa. 

Lauman rajojen asettaja

Haluammeko siis loukata huumorilla? 

Ei. Kyse on ulkopuolisuuden kokemuksesta. Jos vitsi loukkaa sinua, vaihdat vain ryhmäksi jonkin sellaisen ryhmän johon et kuulu ja vitsi toimii taas kuin häkä.

Nauramme vain niille ryhmille joihin emme kuulu. Ryhmään kuuluminen sinänsä on aika hassua ja koomista kun sitä katsoo ulkopuolelta. 

Paviaanilauman johtaja on tosissaan ja oikeasti taistellut tiensä laumansa johtajaksi, mutta silti siinä on jotakin huvittavaa. Miksi? Ehkä juuri siksi että tunnistamme kuuluvamme samantapaiseen järjestelmään, mutta olemme onnellisia ja vapautuneita ettemme kuulu tuohon kyseiseen laumaan, joka istuu pylly paljaana ihmisten töllisteltävänä. Inhimillsyys eläimissä on todellakin hauskaa. Sekin paljastaa ettemme olentoina ole kovin ainutlaatuisia.

Syntessämme olemme kaikki eläimiä, kulttuuri kummallisine tapoineen pitää meille kädestä pitäen opettaa. Eläin käyttäytymässä kuten ihminen kulttuurinsa tuotteena on takuuvarma naurun aihe. Muistamme ehkä oman kamppailumme lapsina.

Kulttuurin pitää olla tunnistettavissa. Emme osaa nauraa vieraan kulttuurin sellaisille tavoille, joita emme ymmärrä. Normit jotka eivät ole omiamme eivät ole meille normeja. Sisäinen normi on tekstissä itsessään tavallaan selitetty, kirjoitettu sisään, sen voi ymmärtää ilman kulttuurin tuntemustakin, mutta tekstin ulkopuolinen normi on kulttuurissa vallitseva ja siihen sisään rakennettu, se vain pitää tuntea. Vitsit vanhenevat kun normit muuttuvat. Esimerkiksi aiemmin ulkopuoliseksi koettu kulttuuriryhmä tuleekin osaksi omaa ryhmäämme, joten koemmekin ennen niin hauskan vitsin nyt pikemminkin loukkaavana ja mauttomana.

Emme siis halua loukata huumorilla, vaan ehkä kyse on isommasta asiasta. 

Huumori kertoo mihin ryhmään kuulumme ja mitkä ryhmät ovat oman ryhmämme ulkopuolella. Sitä voi siis ajatella työkaluna, jolla vahvistamme kulttuuripiirimme rajoja. Olemme samaa ryhmää niin kauan kuin samat vitsit naurattavat kaikkia. 

Rentouttaja

Miksi katsomme kauhuelokuvia? 

Pelätäksemme? Miksei. Pelko on yksi tärkeä vaisto, jonka varassa olemme selvinneet evoluution paineissa, miksi emme saisi kokea jonkinlaista perverssiä nautintoakin siitä. Kauhu on vakavan asian kanssa painimista. 

Huumori ehkä vapauttaa meitä vakavuudesta ja pelosta. 

Voitammeko pelon huumorilla? Huumorintaju voi olla mahtava ase pelottavassa tilanteessa. Olemme siis huumorin kanssa kytköksissä samaan vakavaan asiaan. Pahimman pelon kohtaaminen ja siitä täpärästi selviäminen esim yllättäen toteamalla pelon kohde täysin vaarattomaksi takuulla kirvoittaa naurut ja helpotuksen kyyneleet. 

Mekaanisuus on hauskaa.

Hahmo toimii tilanteessa. Aivan normaali tilanne paljastuukin kaoottiseksi.

Tilanne on jo aikoja sitten riistäytynyt käsistä, mutta toimimme yhä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin totta, mutta niin hauskaa. Näemme tilanteen ulkopuolelta, muutenhan emme voisi todeta tilanteen riistäytyneen käsistä. Tilanteessa toimiva hahmo taas ei huomaa kaaosta ympärillään. Tilanne on ahdistava, jos vertaamme sitä omaan tilanteeseemme, joka yleensä on jotakuinkin samanlainen. Entäpä jos vain luulemme että maailma ympärillämme on hallittu ja normaali.

Sama asia toisinpäin.

Otetaan tavallinen tuttu normaalitilanne, johon liitetään joustamaton hahmo, joka toimii kuin robotti joka ei näe toimintansa seurauksia ja aiheuttaa ympärilleen huomaamatta totaalikaaoksen. Hauskaa, tuttua ja totta. Jokainen on joskus kokenut olevansa kuin norsu posliinikaupassa. 

Liioittelu on hauskaa

Eräässä mielessä kyse on siis minkä tahansa asian liioittelusta. Joten jos vaimo löytää miehensä taskusta kondomipaketin, mielikuvitus lähtee lentoon ja voidaan mennä hyvin pitkälle. Kyse ei ole pelkästään aviorikoksesta, vaan siihen on varmaan pakotettu kiristämällä ja vähintään kansainvälinen vakoiluverkosto on kaiken takana, mutta kyse onkin koko maailman pelastamisesta arkkipaholaisen kynsistä. 

Yleensä mielikuvitus hyväksyy vaikka millaisen fantasian ja selityksen, ettei vain kyse olisi asiasta jota emme halua hyväksyä.

Jos kyse sitten onkin jostakin juuri sellaisesta sosiaalisesta tabusta, josta yleensä ei haluta puhua, aihe on tehokkaasti käsiteltävä loppuun asti  ja oikein kunnolla, jotta edes huumorin keinoilla voitaisiin lopultakin todellakin käsitellä asiaa.

Kirjaimellisuus ja sanaleikit

Poika: Tulin pyytämään tyttärenne kättä... Lihakauppias: Paloina vai viipaleina?

Olen tässä jos tarvitset olkapäätä...

Kuvaannollinen sanonta voidaan käsittää väärin. Nekin ovat kulttuuriin kuuluvia asioita, joiden tunteminen vasta avaa vitsin. 

Normaali, mikä tahansa kulttuuriin kuuluva asia saadaan näyttämään epänormaalilta. Sadisti alistaa valtaansa masokistin uhkaamalla näyttää perhealbumiaan, tarjoamalla mämmiä tai maksalaatikkoa. 

Harmiton huumori

Hyvä huumori on parhaimmillaan aina harmitonta eikä aiheuta tuskaa tai kuolemaa kohteilleen. Se voi antaa kolauksen arvostukselle, se voi pudottaa jalustalta, se voi paljastaa inhimillisiä piirteitä, mutta niistä ihminen aina selviää. Vaikka hahmo räjäytettäisiin dynamiitilla se enintään joutuu sairaalaan, yleensä vain sotkeentuu mustaksi. Jos hahmo vaikka hajotetaan atomeiksi, se voi olla taas seuraavassa stripissä olemassa. Taas uusi todiste siitä että huumori tekee meidät kuolemattomiksi.

Puhutaan siitä, mistä ei muutoin puhuta

Tabuhuumori onkin pääsääntöisesti tekemisissä juuri niiden asioiden kanssa joista ei ensinäkemältä meinaa huumoria löytää ollenkaan. Lääkärin vastaanotto. Hammaslääkäri, Hautajaiset. Syöpäsairaala. Kuolemanselli. Virasto, poliisiasema.

Kakkahuumori toimii aina. Jopa kyllästymiseen saakka.

Kaikki kulttuurissa torjutut asiat päräyttävät naurun aina kun ne luiskahtavat tajuntaan. 

Nonsense, älyttömyyshuumori

Kumpi on nopeampi vai puhelinkoppi? 

Mitä eroa on alligaattorilla? 

-Sitä vihreämpi mitä ui. 

Pitää olla hiukan kokemusta vitsegenreistä, eli siitä miten vitsi normaalisti kerrotaan. Vitsi piilee siinä että nämä rikkovat totutun skeeman tai kaavan ja siten tavallaan parodioivat vanhaa vitsiä.

Toisto, aivan niin toisto...

Pienin määrä toistoa on kaksi kertaa. Se aiheuttaa odotuksen kolmannesta ja kun se kolmas kerta tulee, silloin on myös sen yllätyksen, (punch-line:n) aika.

 - mutta tämä on asiatekstiä, eikä vitsikirja...