27 joulukuuta, 2009

iSlate



Apple aikoo huhujen mukaan julkaista upo uuden iSlate laitekonseptin tammikuussa. Huhut ovat nostaneet Applen pörssikurssia ja useat web sivustot seuraavat tilannetta. iSlate on ilmeisesti isompi kuin iPhone, mutta pienempi kuin kannettava, eli onko se sitten miniläppäri? Joidenkin kuvien mukaan nnäyttäisi että laitessa ei ole nppistä ja näyttöläppää, vaan se on oikeastaan vain koteloitu kosketusnäyttötaulu.

Pakko myöntää että minun mielestäni juuri sellaista laitetta tässä tarvittaisiin. Läppärin etuja on että voit valita työskentelyasennon ja paikan vapaammin, mutta näppis on arka ja lisää vehjeen painoa. Jos kosketusnäyttönäppis toimii käytössä hyvin, liikkuvat osat on eliminoitu minimiin ja silloin tämä homma on ns. killeri. Slim -kannettava itseasiassa jo ennakoi tällaista konseptia että kannettavassa ei ole enää levyasemaa ollenkaan.

Joihinkin miniläppäreihin on jo kräkkäämällä saatu osx pyörähtämään, mutta iSlate todennäköisesti tulee käyttämään jotakin enemmän iPhonen käyttiksen tapaista.

iSlate on tavallaan kovasti jo odotettu, siksi onkin huvittavaa että pienellä painotuksella nimi vääntyy: is late.

Hmm. Miksi siis kilpailijat eivät ole jo tehneet sellaista laitetta?