29 lokakuuta, 2015

Näyttelijän käsikirja 5

Tiedostamaton päämäärä

Näyttelijän tiedostamaton on näytellä hyvin, osata rooli, jne.
Roolihahmon tiedostamaton päämäärä ei saa kadota:
Jos vastanäyttelijälläsi on vaikkapa repliikki:  -"Saat anteeksi"...  
Jos sait yhtäkkiä anteeksi, päämäärä on vaarassa kadota... saata kohtaus loppuun... katso silmiin, saitko todella anteeksi... tai jos sittenkin sait, jatka vaikka kiittelemällä ja vakuuttelemalla ettet koskaan enää... (tekstin puitteissa)

Vastus, eli ongelma (usein vastanäyttelijän päämäärä) on juuri se mikä tekee kohtauksesta mielenkiintoisen. 
Asiat eivät vain ratkea, vaan jos vastusta ei ole, löydä jostain sellainen: avain putoaa, äh, jotain unohtui, eikä sittenkään...

Prosessi, eli miten ongelmaa eri tavoin ratkaistaan on kohtauksen varsinainen sisältö. Ei ole ollenkaan niin kiire pois lavalta, kun  pitää saada ensin asiat hoidettua loppuun, kun tässä on vielä tämä asia kesken...

Etsi siis näyteltävää toimintaa

Toiminta näyttämöllä on 1) fyysinen (kineettinen) teko: (älä 'ole jotain' vaan tee jotain)
Sinua ehkä pyydetään tekemään jotakin, tai teet jotakin omasta aloitteestasi...

2) Fakta (objektiivinen) kuuluu taustakertomukseen 
(ei tarvitse koristella selityksillä kuten "kamala tyyppi")
 - Hän aina löysyttää säilykepurkin kannetkin vaimolleen valmiiksi ja viikkaa muovipussit pieniksi paketeiksi. 
 - Hän kaatoi tuopin kaljaa toisen päähän...  

3) Tee siitä (aktiivinen) toiminta verbi:
Taivuttele, syytä, emmi, ano, rankaise, kiusoittele, vähättele, valita, vakuuta, flirttaa...
Emotionaalinen verbi sisältää usein riskin.
Verbi voi purkautua osiksi, joista saa sekvenssin:

Huolestunut huomaa, jännittyy, kauhistuu ja oivaltaa, sitten suuttuu ja syyttää...
Vihainen havaitsee, raivostuu, empii, tyynnyttelee itseään, rankaisee, taivuttelee, vakuuttaa...
Huvittunut oivaltaa, hihittää, räjähtää nauruun, hymyilee, vähättelee, pelleilee...
Surullinen ruikuttaa, valittaa, syyttää, kerjää, ulvoo, kokoaa itsensä...
Rentoutunut laulaa, hyräilee, viettelee, flirttaa, viettelee, hurmaa, jammailee...

4) Luo henkilökohtainen ja salainen mielikuva (joka vetoaa aisteihin), 
se lisää yksityiskohtaisuutta staattisempaan toimintaan.
 - Katso vastanäyttelijää kuin kuollutta ihmistä. ( Jos siis olet katsonut... )
 - Esittäkää hellyys kuin liikesopimusneuvottelu. ( Jos olet ollut sellaisessa... )
 - Tappelu, joka on kuin puumiekoilla käytävä taistelu lastennäytelmässä, jne...

Lähde: Näyttelijän ohjaaminen (Judith Weston)

Näyttelijän käsikirja 4

Luova tila

Luovuus voi herätä kun koetat tehdä vastakohdan kautta. Hurmaa toinen sanomalla: "Mä tapan sut". Jokainen roolihahmo on rakastettava ihminen. Koominen roistokin. (Tosin jos sanot hahmoasi roistoksi, sinun voi olla vaikea olla tuomitsematta häntä... Älä ole syyttäjä tai tuomari, - jos olisit itse tuo hahmo, haluaisitko osaksesi ymmärrystä ja armoa? Jokainen on jonkun lapsi, tai rakastettu... ) Ole aina hahmosi puolella, jos ei nyt kuitenkaan luoda siitä ihan pelkkää karikatyyriä, vaikka näytelmä olisi kuinka tyylitelty. 

Luonne on sarja tekoja jotka voi näytellä. Särmä ei ole mikään asenne jonka voi ottaa, vaan on vain mentävä roolihahmon ihon alle ja katseltava maailmaa sieltä. Luotava yksilöityä käyttäytymistä ja vedottava aisteihin. Ei tarvita älykkyyttä, luokittelua, eikä yleistyksiä.

Kohtauksessa näyttelet yhden päämäärän, esimerkiksi haluat tehdä mahtavan vaikutuksen, tai haluat että se itkee. Haluat jonkun pois tilasta. Haluat erään riisuutuvan, jne... On todella helppo näytellä, jos... paitsi että löytyy 1) fyysinen toiminta, 2) tunnetta on myös mukana ja lisäksi vielä päämäärän saavuttamisen voi fyysisesti 3) nähdä. Silloin näyttelijä tavallaan vain tekee jotain toiselle. On parempi olla sopimatta erikseen miten homma ratkeaa, vaan muutella ja aidosti improvisoida joka kerta uudelleen. 

On mahdotonta näytellä jos toiminta on mahdotonta. Et voi oikeasti fyysisesti lentää tai mennä kahtia, palaa tai litistyä tai syödä norsua. Et voi myöskään näytellä abstrakteja asioita kuten lama tai modernismi. 


Lähde: Näyttelijän ohjaaminen (Judith Weston)

Näyttelijän käsikirja 1

Ote kirjasta: Practical handbook for the actor
(Bruder, Cohn, Olnek, Pollack, Previto, Zigler) Oma suomennokseni.

Kerro aina totuus

Näyttelemisen opiskelu on häpeämistä ja syyllisyyttä. 
Kun sinut pistetään tekemään harjoitusta jota et ymmärrä, tai vaikka ymmärrät, et tiedä miksi se tehdään, epäonnistumisesi johdosta sinut valtaa häpeä ja opit nopeasti teeskentelemään. Tämän vuoksi koet syyllisyyttä. Alat pitää itseäsi pelkurina. Pidät kuitenkin julkisivua pystyssä ja esität hienosti osaasi kaiken ymmärtävänä, avoimena, rohkeana, näyttelijäntyön opiskelijana. Olet kuitenkin asialle omistautunut ja halukas oppimaan, uhraat paljon sille, että löytäisit keinot joilla saisit sisälläsi vellovat jutut siirretyksi näyttämölle. 
Kaikki opettajat eivät voi olla mestareita, joten ei auta kuin luottaa omaan terveeseen järkeen. Raukkamainen pelkuri opettajanasi on riippuvainen sinun komplekseistasi ja paitsi estää positiivisen treenaamisen, myös tuhoaa urasi taiteilijana. 
Totuuden taju, tuo yksinkertanen, outo tunne, kaikki se mitä tunnet, herättää teatterin henkiin. Miten käännät sen teatterin kielelle? 
Näyttele hyvin tai huonosti kunhan se on totta! Ei ole sinusta kiinni onko näyttelemisesi, tai urakehtyksesi mahtavaa, ainoa mikä on kontrolloitavissasi on pyrkimyksesi (intentiosi). 
a) Jos pyrit manipuloimaan, esittämään, tekemään vaikutuksen, koet mietoa kärsimystä ja mukavia hetkiä. 
b) Jos pyrit sisäisen totuuden etsintään ja sen seuraamiseen, käyttäen tervettä järkeä ja pakotat tahtosi palvelemaan oppimista ja yksinkertaisuutta, saat kärsiä epätoivoisesti yksinäisyydestä, jatkuvasta itse-epäilystä. Ja jos kestät, teatteri, jota palvelet, palkitsee sinut suurimmalla onnella minkä se tietää.
Olit ensin katsoja. Mikä sinut veti teatterin pariin? Mikä saa katsojan tuntemaan jonkin hetken munissaan? Se ei ole kenenkään hallinnassa. Työnä ei ole siis näiden hetkien tekeminen, vaan itsensä mukaan tuominen mahdollisimman hyvässä kondiksessa. Esimerkiksi näyttelijä tarvitsee hyvän äänen ja toimivan vartalon jotta pystyy tekemään niillä mitä haluaakin, mutta sellaisten hankkiminen voi viedä aikaa, ellei ole jo hiukan pohjakuntoa. 
Tee lista niistä asioista, joiden toivoisit olevan paremmin omassa itsessäsi ja kyvyissäsi. Mieti miten saat kehitettyä näitä asioita. Kauanko se vie aikaa? Aloita nyt.
Kannattaa siis keskittyä kehittämään niitä asioita joihin todella voi vaikuttaa esim: ääntä, kykyä analysoida käsikirjoitusta, keskittymiskykyä, kehoa. Miksi tuhlata aikaa esimerkiksi huolehtimalla pituuskasvustaan, muitten mielipiteistä, näytelmän menestymisestä, ohjaajan tai muiden näyttelijöiden kyvyistä, istuuko jossain joku kriitikko vai ei, kun kuitenkaan et voi vaikuttaa näihin asioihin. Jokainen joka tahtoo oppii näyttelemään ja se joka siinä epäonnistuu kärsii tahdon puutteesta eikä kyvyn puutteesta. 
Näyttelijän työtä on löytää tapa, jolla voi elää todellisesti kuvitelluissa olosuhteissa. Näyttelijän on siis kyettävä päättämään mitä tekstissä tapahtuu yksinkertaisin näyteltävin sanoin. Jos näyttelijä antaa jokaisessa kohtauksessa itselleen jotakin fyysisesti tehtävissä olevaa joka edistää hänen pyrkimuksiään, hänelle ei jää aikaa murehtia vähemmän tärkeitä kysymyksiä, kuten onnistuukohan tämä... 
Taas on ajateltava mikä on ja mikä ei ole kontrolloitavissa. Tunteesi eivät ole kontrolloitavissa. Et voi päättää tuntea jotakin tiettyä tunnetta. Mutta voit toimia siten että se tunne herää.
Näytteleminen on tiettyjen kykyjen ja työkalujen yhteistoimintaa. Jos haluaa saavuttaa nämä kyvyt ja taidot, on otettava ne tavaksi. Kun niistä tulee tapa, tekniikkaan ei enää tarvitse keskittyä. Työtapa jonka kehität työskentelee puolestasi, ja voit toimia vapaasti sen puitteissa. Esimerkiksi jos kehität ääntäsi voit päästä näyttämöllä keskittymään ilmaisuun sen sijaan että keskittyisit saamaan äänesi kuuluville. Kaikki tämä vaatii paljon: 
  1.  Tervettä järkeä, että voit kääntää kaiken näyteltävälle kielelle. 
  2.  Urheutta heittää itsesi näyttämötoimintaan ilman tuhansia estoja. 
  3.  Tahtoa saavuttaa ideaalisi. 
Maailmassa on yhä vaikeampaa kommunikoida yksinkertaisesti ja rehellisesti. Silti yhä tullaan teatteriin. Tietoisuus siitä, että on vielä mahdollista jossain nähdä ihminen joka tekee parhaansa mahdottomien esteiden edessä antautumatta pelkoihin, antaa katsojalle mahdollisuuden tunnistaa nämä piilevät voimat itsessäänkin. Ytimenä on näyttelijän tahto tuoda näyttämölle omat inhimilliset arvonsa ja näyttää toiminta joihin ne johtavat, eikä jotain mahtavaa ja ihmeellistä performancea. Siksi teatteria tarvitaan. Voi olla, että teatteri on ainoa paikka jossa enää voi kuulla totuuden.
Osa 2. Tekniikka