17 syyskuuta, 2012

Näyttelijän käsikirja osa 3


Kohti luottamusta ja rentoutta

On olemassa aito riski, ettet saa rakentavaa kritiikkiä ja se tekee näyttelijän kyllä varovaiseksi.
Jos toisaalta ottaa liian ison riskin, voi näytellä yli ja sekin latistaa ja tekee varovaiseksi...
Sovi ohjaajasi kanssa siitä, että tieto annetaan, kun menee yli. Ja että saat rakentavaa palautetta.  Se on luottamustehtävä. Ohjaajan homma on tarkkailla, ettei näyttelijän tarvitse... että näyttelijä voi rauhassa keskittyä pitämään huomionsa pois itsestään. 

Ohjaaja ottaa myös riskin... ja toivottavasti ottaa.

Naamioiden poistaminen vie ihmisen tolaltaan ja siitä pitää saada tunnustusta ja silloin 
taito miten tunnustusta osataan antaa ja myös ottaa vastaan, on avainasemassa. 
Takana olisi hyvä olla vankkaa luottamusta, joka yleensä löytyy vain pitkään yhdessä työskentelemällä, tai sitten rohkeasti heittämällä ne sosiaaliset naamiot pois.

Valitse siis aina emotionaalinen aitous, mieluummin kuin näyttävä räiske. Köyhän miehen "Hahmometodi" on sellainen, että jos sinulla on harjoituksiin tullessa vaikkapa vähän paha olla... se on oikein hyvä asia, sillä sitähän voi käyttää harjoituksessa! 

Kun annat itsellesi ensin luvan negatiivisiinkin ajatuksiin, rentoudut ja saat nopeasti uusia voimia ja energiaa valita sittenkin sen positiivisemman ratkaisun. Relaa, sillä nyt sinulla on siihen lupa. Saat olla tylsä ja ikävystyttäväkin, ei tarvitse viihdyttää väkisin.

Velvollisuus on taiteen suurin vihollinen. 

Jos kurkotat toiseen olotilaan se tuottaa aina heti ylimääräisiä paineita, mutta joo, riisu vain pois se sosiaalinen naamio, se on ihan eri asia. 

Älä yritä olla oikeassa, saat ihan vapaasti olla hölmö ja väärässä, kunhan olet itse aidosti sitä mieltä. Ajattele röyhkeästi yksityisiä ja hävettäviäkin asioitasi ja anna yleisön vapaasti katsoa... Eiväthän ne sentään osaa lukea ajatuksia. Vapaus tuo ääneesi aitoutta ja sallii persoonasi omalaatuisen huumorin päästä esiin. Vapaa ja läsnäoleva itserakas egoisti on aina paljon, paljon mielenkiintoisempi kuin kireä ja pingottunut "oikein ajatteleva". 

Älä liiku, äläkä puhu ennenkuin sinusta tuntuu siltä. Anna reilusti itsellesi virheet anteeksi. Riskinotto on vapautta mokata. Siksi ei ole mitään väliä vaikka repliikki ei heti tulisi ihan oikein! 
Tuleehan se varmaankin sitten, kun on hiukan toistoja takana.

Keskity ihan mihin haluat. Ei keskittymistä voi käskeä, sekin vain houkutellaan esiin, niin kuin kiinnostuminen, ei heti voi olla kiinnostunut jostakin, vaan kiinnostunut on vasta sitten kun on huomannut, että on jotakin, joka mahdollisesti kiinnostaa.

Saa olla hämmentynyt. Eikä tarvitse erityisesti vakuutella, että puhuu totta... Rytmiä kannattaa vaihdella, kun sitä ei voi purkittaa, siis aitoutta.

"Opettele teksti, äläkä kompuroi huonekaluihin", -kuuluu vanha sanonta.

Suuntaa huomio pois itsestäsi ja vangitse se johonkin, esim vastanäyttelijään...

Kiinnitä huomio vastanäyttelijään, kuuntele... näytä että kuuntelet, että katsojakin näkee että asia menee perille... kun kuuntelet, jokin tunne voi itsestään herätä sinussa... voi syntyä aito emotionaalinen tilanne... älä päätä sitä etukäteen... Kiinnitä vastanäyttelijään huomiota enemmän kuin itseesi ja ota rennosti, niin repliikit syntyvät siitä... 

Seuraavaksi: Luova tila

10 syyskuuta, 2012

Näyttelijä käsikirja 2

Osa 2. Tekniikka

Näyttelijän tekniikka on tietoisuutta niistä välineistä, jotka ovat käytettävissä jonkin asian tekemiseen ja ymmärrystä siitä, kuinka nuo välineet toimivat tai saadaan käyttöön. 
Näytteleminen on todellista elämistä kuvitelluissa annetuissa olosuhteissa. Se voidaan jakaa kahteen alueeseen, toimintaan ja tilanteeseen. 
Toiminta on se mitä menet lavalle tekemään, fyysinen prosessi, jonka avulla pyrit johonkin päämäärään. 
Tilanne on se mitä lavalla on tapahtumassa sillä kyseisellä hetkellä. Jokainen tilanne perustuu näytelmän aikaisempiin tilanteisiin. 
Näytteleminen on siis aitoa vuorovaikutusta tilanteessa muiden näyttelijöiden kanssa ja jokaisella on tarkoituksena päästä omaan päämääräänsä. Näyttelijän on valmistauduttava siten että hän voi improvisoida näyttämöllä ja samalla kuitenkin pysyä annetuissa olosuhteissa. 
Annetut olosuhteet ovat mitä tahansa kirjailijan tai ohjaajan päättämää. Esiintymispaikka, repliikit, puvut, lavasteet, jne ovat myös annettuja olosuhteita. Mikä tahansa näyteltävän hahmon fyysinen ominaisuus, puuttuva raaja, kyttyräselkä, sokeus tms. on myös olosuhde. Lopulta mikä tahansa ohjaajan antama näyttämö ohje, tietyssä paikassa huutaminen, itkeminen, jonakin hetkenä, on myös annettu olosuhde jota näyttelijän tulee ottaa huomioon. 
Jos ohjaaja päättää muuttaa kirjailijan asettamia olosuhteita ja siirtää vaikkapa koko näytelmän tapahtumaan nykyaikaan omien ideoidensa mukaan, näyttelijä yksinkertaisesti hyväksyy ohjaajan muutokset näytelmän annettuina olosuhteina. Valmistautuminen on näyttelijän työtä, jota hän tekee tekstin kanssa löytääkseen kohtauksen toiminnan, (analysointi). 
Improvisointi on luova hetki, jossa impulsiivisesti, hetki hetkeltä, valitaan tapa tehdä tuo toiminta. Valinnat perustuvat siihen mitä muissa näyttelijöissä tapahtuu samalla hetkellä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole helppoa löytä vahvaa näyteltävää toimintaa kohtauksesta, eikä ole helppoa nähdä mitä vastanäyttelijässä tapahtuu ja reagoida siihen impulsiivisesti. Nämä kyvyt kehittyvät vasta vuosien harjoituksella. 
Tekniikka sinänsä ei riitä näyttelemiseen, se ainoastaan varustaa näyttelijän työkalulla, joka tahdonvoimaan, urheuteen ja terveeseen järkeen yhdistettynä auttaa näyttelijää tuomaan aidon elävän ihmisen näytelmän kuvitteelliseen maailmaan. 
Nämä työkalut ovat harjoituksia, joiden tekemisen on tultava tavaksi. Vasta kun ne tulevat tavaksi lähtee käyntiin kehitys, joka tekee helpommaksi välttää salakuopat, joihin muuten tipahtaa varmasti. 
Kun ne ovat tulleet tavaksi niitä ei enää tarviste ajatella. Näyttelijä on vapaa näyttelemään.
Kohti luottamusta ja rentoutta